Poems. The Trees

1. PAJUPUU  virran varrelta

Niin, jokainen ei ole Viikunapuusta,
Öljypuusta tai jostain muusta,
mikä kirjoissa Salomon kuninkaan
Korkeaveisussa mainitaan. 
Pihlajikoista Suomen maan
moni Pajunkissakin vaeltamaan
on lähtenyt luokse Öljypuun
ja jalon Raamatullisen Kasvin muun
ja tavannut tuulissa erämaan
Pyhän Maan Ohdakkeet alallaan,
Kaislat suolaisen rannikon
ja Kierivät Pensaat aavikon. 

(Tuulessa tuimassa Teimanin
kun juoksee perässä Pensaankin,
niin tulee mieleen, tottakai,
onko tää todella totta vai.)

Jossain voi tavata Viikunankin,
yksinäisen ja vahvimmankin
Kaikista Puista, joita on
versonut hiedasta aavikon:
Tuuhea lehdiltään, vahva ja vankka,
auringon suoja, kun helle on rankka.
Oksat  on vahvat kuin käsivarret
kantaen lapsia kuin hirsiparret.
Viikuna suojaa korkeasti,
suojaavaisuus ei ole sen lasti. 

Näin kirjaa Pajupuu Pohjoisen
varrelta virran tavallisen.
(KV 1:17)

Kirjoitettu 30.12. 2012 . Päivitetty 20.3. 2013 

2.  Milloin se VIIKUNAPUU   oikein alkaa viheriöidä?

Kevät on jälleen tulollaan.
Päivä on kääntynyt kulmillaan.
Kohta on kukkia tarhassa.
ja mahloja puittenkin  suonissa.
Hanki jo  kohta väistynyt on,
Tuuli taas leuto ja viimaton.

Vaan meillä ei kasva viikunapuu,
granaatti, viini, puu metinen muu,
josta laulaa Kuningas Salomon
silloin kun talvi ohitse on.

Me ostamme viikunat kaupasta
ja nielaisemme ne rauhassa
ja ne tuhannen viikunan siementä
sen sileän tien  on hävinneinä.
Ei niistä voi taimia kasvattaa
tai ennusmerkkejä uumoilla.
Ja moni lie niellyt  jo raakileet
ja varhaisviikunat hotkaissee.

Viikunan kylvää, ken taitaa sen
omaten kärsivällisyyden
ja odottaa kiertoja tuhanten kuitten
ylitse autiomaitten ja luitten.
Milloin ne siemenet taimen saa
ja kasvuaikaakin rauhaisaa
ja seurassa villiviikunain
keväthedelmää kantaa taas ajoittain
sitä vihreyttä,  jota tarkkaillaan
josta maailman aika käy vaihtumaan
ja lähestyy korjuu elon sen,
joka on iankaikkinen?

30.12. 2012

3. Talvi saapumassa  syksyiselle luonnolle . 

Talvi saa, unettaa,
Metsä hiljaa odottaa.
Haapa yksin havisee
väräjää ja kahisee.
Koivu kullankeltainen
Pihlajainen punainen,
Vaahtera on kirjavana,
Tammen lehvä koreana.
Maassa lehdet kahahtaa,
kun jänö loikkii, katoaa.
Metsän jalokivimaa
krysoliitit heijastaa
väreissänsä mahtavissa,
kallioissa, sammalissa,
Saniaisten pitsimaa,
kauneuttaan tarjoaa.
Vaakkuu varis johtajana –
Korpi kaikuu kohmeana –
muuttolinnut katoamaan
sorsanpojat kokoamaan.
Hile kiertää lammen rantaa.
Järven peili valon kantaa.
Kesä talvi taistelee,
Sulaa hile. Pimenee.
Henkosiaan kesätuuli
jostain kaukaa puhaltaa,
Vastaa puhurina talvi,
hönkää. Hankeen maa.

Kirjoitettu 13. 10. 2009

4. Kevät  tulee luontoon

 

55. Uusi kevät 2009

Uusi kevät sitten jälleen sai
Aurinko on voimissaan kuin ennen,
Sama voima Auringolla kai
talven tuiman jälleen ohi mennen
Pettänyt ei kevään hento henki
On koivu hiirenkorvillaan
ja suonet täynnä mahlaa senkin
On luominen taas täysin aluillaan.
Perhon karkeloima keväänlämmin metsätie
vaskitsankin herättää ja mukaan vie.
Metsäorvokki on säihkymässä varrella  tien
ja neulasia kokoo jälleen muurahainen pien.
Kaloja on virrassa ja lokit kirkuu taas
ja pikkulinnut visertaa. On niillä rauha maas.
On nurmi vahvan vihreää ja taivas sininen.
Ja taivaan pilvi vaeltaa kuin pilvi entinen.

3.5.2009 20:26 . Päivitystä 20.3. 2013 . 14.3. 2014