Swedish TV 22.2. 2013 Vid andra världskrigets front. Stalingrad.

What is written in Pauli Huhtalas Book 1948 about STALINGRAD ( in Finnish).

Saksalaisten kesäoffensiivin eräs tärkein tavoite oli Volgan liikenteen sulkeminen. paikaksi valittiin Stalingradin kaupunki, paikka, jossa Volga oli saksalaisia lähimpänä ja joka voitiin Donetsin- Donin maastosta helpoimmin saavuttaa.

Elokuun puoliväliin mennessä saksalaiset joukot, ensi sijassa kenraali Pauluksen komentama 6. armeija, olivat ylittäneet leveällä rintamalla alisen Donin ja keskittäytyivät ratkaisevaan hyökkäykseen Volgalle. Saksalaiset hyökkäsivät kaupunkia vastaan kolmessa ryhmässä: Lounaisessa, Kotelnikovon suunnassa, 40 000 miehen voimaryhmä, lännessä, Kalatshin suunnassa, 40 000 miehen voimaryhmä ja luoteisessa 115 000 miehen voimaryhmä. Elokuun 23. päivänä ylitettiin Don- joki n. 60 km Stalingradin länsipuolelta ja siten katkaistiin Stalingradin yhteydet siihen suurehkoon venäläiseen voimaryhmään, joka oli keskitettynä Donin yläjuoksun ja Volgan väliseen maastoon.

Elokuun loppupuolelle päästyä taistelut muuttuivat yhä sitkeämmiksi, ja vihdoin elokuun viimeisinä päivinä oli venäläiset tungettu varsinaiseen kaupunkiin. Näin alkoi jättimäiset mittasuhteet saavuttanut taistelu asutusta paikkakunnasta, josta oli muodostuva ratkaiseva käännekohta toisen maailmansodan kululle. Venäläisiä voimia komensi kenraali Zukov, ja hänellä oli käytettävissään 12 divisioonaa; saksalaisia komensi kenraali Paulus, joukkojen vahvuuden ollesssa 20 divisioonaa. Kenraali Paulus saattoi käyttää kaupungin suunnassa vain osia voimistaan, sillä hänen oli jatkuvasti varmistettava sekä pohjoiseen että etelään, missä kummassakin suunnassa oli venäläisiä joukkoja, jotka uhkasivat Pauluksen yhteyksiä.

Taistelujen alkuvaiheessa saksalaiset yrittivät tavallista taktiikkaansa käyttäen murtaa puolustajan vastustuksen. Ankarin, päivästä toiseen toistuvin lentohyökkäyksin ja raskaan kenttätykistön tulella saksalaiset saivat kaupungin raunioiksi, mutta aivan harvinaisen sitkeää vastustajaansa he eivät saaneet irti pesäkkeistään. Venäläiset pitivät taistelujen loppuun saakka hallussaan kaupungin keskustan sekä sen itä- koillis- ja eteläosat. Taistelua käytiin kuukausi toisensa jälkeen vertaistaan hakevalla urheudella.  Esimerkkinä mainittakoon Punainen Barrikadi nimistä traktoritehdasta puolusti taistelujen alkaessa 10 000 mieheen nouseva venäläisjoukko; taistelujen päättyessä se oli sulanut 800 mieheen. Saksalaisten tappiot olivat suhteellisesti vielä suurempia. Erityisen ankariksi taistelut kehittyivät lokakuun alkupuolella. Pauluksen joukot hyökkäsivät 7 divisioonan voimin 5 km:n levyisellä hyökkäyskaistalla erityisen voimakkaan tykistön ja 2500 lentokoneen tukemina, mutta tämäkään hyökkäys ei vienyt tulokseen.

Sitkeiden taistelujen, hyökkäysten ja vastahyökkäysten jatkuessa ja kuluttaessa voimia molemmin puolin olivat Stalingradin pohjois- ja eteläpuolella olevat venäläiset voimat marraskuun 19. päivänä valmiit ryhtymään vastahyökkäykseen. Hyökkäys suuntautui osin suoraan pohjoisesta kaupunkia saartavien saksalaisten selustaan tarkoituksella sitoa saksalaiset voimat, ja samanaikaisesti suunnattiin saarrostavat iskuvoimat kaupungin länsipuoliseen maastoon sekä luoteesta että etelästä. Molemmat hyökkäyskiilat saivat kosketuksen  toisiinsa Kalatshin luona Donin itäpuolella 22.11. 1942, ja siten oli kenraali Pauluksen 6 armeija saarrettu.

Vielä tässä vaiheessa olisi saksalaisilla joukoilla ollut mahdollisuus irtaantua Stalingradista ja murtautua omien joukkojen luo länteen, mutta poliittisista syistä Saksan sodanjohto halusi pitää Stalingradin. Joulukuun alkupuolella suunnattiin kenraali Mannsteinin 11. armeija hyökkäykseen etelästä käsin Stalingradin suuntaan, mutta tämä hyökkäys kulminoitui pian. Venäläiset olivat Volgan jäädyttyä kyenneet nopeasti vahvistamaan voimiaan Stalingradin etelä- ja länsipuolella ja jatkoivat nyt hyökkäystä yhä syvemmälle länteen. Pauluksen armeija oli silloin auttamattomasti saarrettuna, ja sen ainoana tehtävänä oli kaivautua Staqlingradin raunioihin.

Mutta syy siihen, että Pauluksen armeija sai jäädä saartorenkaaseen, oli osaltaan myös sotilaallinen. Venäläisten hyökkäys oli nimittäin saanut yhä laajemmat mitasuhteet, ja tilanne alkoi saksalaisille olla uhkaava. Pauluksen armeija palveli saksalaisten yleistilannetta tässä vaiheessa siten, että se sitoi jatkuvasti huomattavia venäläisjoukkoja. Saarroksiin joutuessaan Pauluksen armeija oli vahvuudeltaan vielä noin 190 000 miestä,  saartavien venäläisten vahvuuden noustessa yli puoleen miljoonaan. Tammikuun 10. päivänä alkoi kenraali Rokossovskin johtama venäläisten suurhyökkäys Pauluksen joukkoja vastaan, ja sitkein  taisteluin tungettiin saksalaiset yhä ahtaammalle alueelle. Vihdoin 1. 2. 1943 jäljelle jääneet saksalaiset antautuivat. Venäläisten arvioinnin mukaan saksalaisten kokonaistappiot Stalingradin taisteluissa olivat yhteensä 300 000 miestä, joista lähes puolet kaatuneita.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

Leabright's Blog

Just another WordPress.com weblog

WordPress.com

WordPress.com is the best place for your personal blog or business site.

%d bloggers like this: