3.

 Saksan apostoli Pyhä Bonifatius

Pyhän Bonifatiuksen toimintatavoille oli ominaista samanlainen vahva pitkäjännitteisyy kuin Pyhän Patrikin lähetystyössä ilmeni. Eräs kuuluisa tapahtuma oli sekin, kun Bonifatius iski Hessenin Fritzlarissa kirveellään – suuren vihaa uhoavan, aseistautuneen pakanalauman edessä – Tor-epäjumalan tuhatvuotisen tammen kumoon Hessenin Fritzlarissa. Hänen on täytynyt olla isokokoinen ja vahva mies, sillä sellaisen puun kaatoon tarvitaan suunnattomat voimat. Tammi rysähti kumoon, eikä mitään jumalanvihan salamaa syntynytkään tammenkaatajaa kohtaan. Tammen kaatuessa luhistui myös pakanain usko.

Bonifatius saarnasi ja kastoi, rakensi kirkkoja ja luostareita ensiksi lähinnä Amöneburgiin, Fritzlariin ja Ohrdrufiin. Viimeinen hänen perustamansa piispanistuin oli hänen sydäntään lähinnä: Fulda. Sen hän perusti esikuvana Monte Cassino. Hän kokosi ympärilleen kelpo lähetystyöntekijöiden tiimin. Englannista tulleiden avustajien joukossa oli myös Pyhä Valborg, joka hänkin perusti useita kirkkoja, kouluja ja nunnaluostareita.

Pyhän Bonifatuksen elämäntyön välityksellä koko Keski-Saksasta tuli kristitty. Laajan lähetyssaarnaajatyön lisäksi hän oli taitava diplomaatti ja poliitikko. Hän käsitti, että vain kiinteä organisaatio voisi antaa kristikunnalle näissä uusissa alueissa tarpeellista turvaa ja tukea. Samalla hän käsitti, että pelkkä Rooman tuki ei ollut riittävä. Ilman maallisen vallan tukea olisi vastakääntyneet alueet altiiina aivan liian monelle ja suurelle vaaralle.

Kirjeellä, jonka paavi Gregorius II Bonifatiuksen mukana lähetti Karl Martellille (Kaarle Suuren isoisä) frankkien valtakuntaan, aktualisoitui paavillinen politiikka, jota Gregorius Suuri oli edeltä kaavaillut ja suosinut. Oli kyse Rooman suunnan muutoksesta keisarillisen Bysantin välimerellisiltä mahtialueilta kohti frankkivaltakunnan uusia pohjoisessa sijaitsevia mahtikeskuksia.

Paavi Gregorius III oli nimittänyt Bonifatiuksen vuonna 732 lähetyksen arkkipiispaksi ja sitten Bonifatiuksen kolmannen matkan (737-738) yhteydessä Rooman legaatiksi. Siinä ominaisuudessa Bonifatius organisoi herttua Odilon avustamana Baijerin kirkon. Iiriläiset munkit olivat aloittaneet Baijerin käännyttämisen kristinuskoon. Työtä jatkoivat frankkilaiset lähetyspiispat Pyhä Emmeran ja Pyhä Korbinian. Nyt Bonifatius perusti hiippakunnat Salzburgiin , Freisingeniin, Regensburgiin ja Passauhun ja ne ovat vielä tänä päivänä (1960) olemassa.

Erityisesti Karl Martellin poikien suojeluksessa Bonifatius organisoi uudelleen varsinaisen frankkien valtakunnan kirkonkin, sillä se oli vähä vähältä merovingien päivistä joutunut rappioon. Keski-Saksassa hän perusti piispakunnat Würzburgiin, Erfurtiin ja Eichstättiin.

Vuonna 747 Bonifatius järjesti suuren yhteisen frankkilaisen synodin, kun oli tullut Mainzin piispaksi, ja siinä synodissa kaikki piispat tekivät uskollisuudenlupauksen Pyhälle Pietarille ja hänen edustajalleen , valitulle paaville.

Kun sitten vihdoin vuonna 751 vanhan frankkilaisen tavan mukaan Piipin oli korotettu kilville, Bonifatius voiteli hänet kuninkaaksi . Vuonna 754 tuli paavi Stefan III Pariisiin. Hän toisti legaattinsa juhlallisen toimituksen ja voiteli Pipinin pyhällä öljyllä St. Denisissä “Kuninkaaksi Jumalan armosta” Rex Dei Gratia. Traditio voidella kruunupää oli peräisin Persian hovista ja Bysantin kautta se tuli länsimaihin.

Tätä uutta poliittista tilannetta ei mikään kuvaisi paremmin kuin fakta, että paavi Stefan III oli ensimmäinen paavi joka oli tehnyt matkan alppien pohjoispuolelle. Paavin vierailu frankkivaltakuntaan avasi paavillisessa politiikassa uutta uraa. Viisaudellaan, energisyydellään ja kaukonäköisyydellään oli Bonifatius toiminut Paavin puolestapuhujana ja edustajana.

Iällisenä 80 vuotiaanakaan ei Bonifaatius jäänyt tyytymään saavuttamaansa päivätyöhön, vaan hän sanoutui irti Mainzin piispan virasta ja lähti jälleen uusille alueille lähetys- ja käännytystyöhön. Nuoruudesta asti hän oli unelmoinut saada tehdä lähetystyötä friisien ja saksien keskuudessa. Mutta siellä Frieslandin Dokkumissa vuonna 754 pakanalliset ryövärit löivät hänet ja hänen seuralaisensa hengiltä. Bonifatiuksen hengetön ruumis kuljetettiin Fuldan luostariin ja siellä hänen haudattiin suurin juhlallisuuksin.

4.

Lisätieto Pienestä Otavan tietosanakirjasta: puolen vuosisadan takaa.

FRIISILÄISET

Friisit ovat germaaninen kansanheimo. He asuivat Reinin ja Emsin välillä. Keskiajan alussa heidän asuma-alueensa ulottua kauemmas itään ja länteen. Friisiläiset joutuivat Rooman alaisuuteen Kristuksen syntymän aikaan. Sitemmin he joutuivat vuonna  734 frankkien alaisuuteen, 800-luvulla Saksan alaisuuteen ja ne friisit, jotka asuivat Emsin länsipuolella, myöhemmin Alankomaiden alaisuuteen.  Frankkien valtakunnassa heillä oli tärkeä tehtävä Länsi-Euroopan ja pohjoisten maiden kaupan välittäjänä.

Länsifriisiläistä murretta puhutaan paljon Frieslandissa ja parilla saarella. Sillä on olemassa kirjallisuutta, myös uudempaa.

FRIISEIN SAARET OVAT SAARIJONO Pohjanmeren rannalla, Ne ovat aikaisemman mantereen reunan jäännöksiä. Saaret ryhmitetään Länsi-,Itä– ja Pohjois-Friisien saariin.

FRIISIEN KIELISitaatti nettikohdasta http://www.lausti.com

Tässä lähteessä  selitetään Euroopan kielten juuria ja myös friisin kieltä ja sen asemaa Euroopan kielikartalla: SITAATTI

—“Mutta palataan Euroopan kielikarttaan. Latinasta periytyvien romaanisten kielten ohella germaaniset kielet muodostavat toisen todella suuren perheen indoeurooppalaisessa kielikunnassa. Suuruutta mitataan tällöin niiden ihmisten määrällä, jotka puhuvat samaan perheeseen kuuluvia kieliä, ei sillä, kuinka monta yksittäistä kieltä perheeseen voidaan katsoa kuuluvan.

Rooman valtakuntaan pohjoisessa rajoittuvilla alueilla asui suuri joukko heimoja, yhteisnimeltään germaanit, joiden kielistä Euroopan nykyiset germaaniset kielet ovat syntyneet.

Kun romaanisista kielistä espanja ja portugali sekä vähemmässä määrin ranska levisivät löytöretkien seurauksena sinne mitä kutsuttiin uudeksi mantereeksi, Amerikaksi, saavutti germaanisista kielistä englanti saman aseman ja lopulta ylittikin latinalaiset kilpailijansa. Nykyenglanti on runsaasti yli tuhannen vuoden aikana kehittynyt kahden germaaniheimon, anglien ja saksien, puhumasta kielestä, jonka sanastoon viime vuosituhannen alussa sekoittui runsaasti ranskalaista lainaa. Monet historialliset sattumat, poliittiset ja sotilaalliset voimasuhteet niiden tärkeänä osana, ovat tehneet englannista sen johtavan maailmankielen, joka se nykyisin on.

Historiallisesti englanti kuuluu germaanisten kielten läntiseen haaraan ja muistuttaa rakenteeltaan eniten kieliä, joita puhutaan Hollannin ja Saksan edustalla sijaitsevilla saarilla, ja joita kutsutaan yhteisesti friisiksi Friisien saariryhmän mukaan.

Friisin puhujia on vain puolisen miljoonaa.

Muita länsigermaanisia kieliä ovat hollanti Alankomaissa ja Belgian Flanderissa sekä saksa Saksassa, Itävallassa ja Sveitsin saksankielisissä osissa. Saksan hajanainen valtiollinen historia on johtanut siihen, että tätä Euroopan merkittävimpiin kuuluvaa kulttuurikieltä puhutaan monina eri muunnelmina, joista muun muassa Zürichin puhekieli Sveitsissä ja Baijerin murre poikkeavat huomattavasti vakiintuneesta kirjakielestä. Itäblokin hajoaminen on pienessä, mutta hyvin rajoitetussa mitassa tuonut saksaa takaisin slaavilaiseen Keski-Eurooppaan, jossa asui suuria saksankielisiä vähemmistöjä ennen sotia. Mielenkiintoinen saksan muunnelma on jiddish, juutalaissaksa, jota miljoonat ihmiset puhuivat Itä-Euroopassa ennen natsien toimeenpanemaa holokaustia. Jiddishin puhujia, lähinnä vanhoja ihmisiä arvellaan olevan ehkä pari miljoonaa eri puolilla maailmaa.”

mUSITIIN 28.1. 2018

 

Leabright's Blog

Just another WordPress.com weblog

WordPress.com

WordPress.com is the best place for your personal blog or business site.

%d bloggers like this: