LÄHDE
Pauli Huhtala (1948). Toinen maailmansota. IX. Luku. Sota vyöryy yli Balkanin.
Otava, Helsinki Sivuilta 207- 228)
(Italia ja Saksa miehittävät Kreikan II maailmansodan aikana).
1. Miksi Balkanin valtiot vedettiin mukaan maailmansotaan
Ensimmäisen sotavuoden ajan olivat Balkanin valtiot onnistuneet pysyttelemään suursodan ulkopuolella. Näiden valtioiden puolueettomuus oli kiinnostanut nimenomaan Saksaa sen vuoksi, että se sai näistä maista sille välttämättömiä elintarvikkeita ja polttoaineita. Kun yleisen tilanteen kehitys kesällä ja syyskesällä 1940 alkoi osoittaa merkkejä siitä, että sota tulisikin pitkäaikaisemmaksi, kuin alunperin oli arvioitu, tuli Saksalle yhä tärkeämmäksi saada takuu siitä, että Balkanin valtiot tulisivat edelleenkin täydentämään Saksan varastoja. Kun toisaalta oli näkyvissä merkkejä siitä, että sekä Liittoutuneet että Venäjä alkoivat saada vaikutusvaltaa Balkanilla, Venäjä Romaniassa ja Englanti Turkissa ja Kreikassa, teki Saksa päätöksen varmistaa asevoimin vaikutusvaltansa näissä maissa.
Aikaisemmin on jo toisessa yhteydessä todettu, että kesällä 1940 Romania joutui jakamaan alueitaan Venäjälle, Bulgarialle ja Unkarille. Senjälkeen kun Bessarabia ja Pohjois-Bukovina oli luovutettu Venäjälle, Saksa kiirehti tehostamaan vaikutusvaltaans Romaniassa ja syksyllä 1940 lopulta otti Romanian sotilaalliseen ” suojelukseensa ”. Romanian öljy oli Saksan sodankäynnille tuiki tarpeellista, ja maan sotilaallinen miehitys takaisi varmasti, ettei tätä sodankäynnille tarpeellista polttoainetta lähetetty muiden valtakuntien käyttöön. Romanian miehitystä seurasi myös maan poliittinen orientoituminen Saksan politiikan mukaisesti. Romanian miehitys tapahtui vastarinnatta 13. 10. 1940.
Tonavan maista olivat Unkari ja Slovakia sekä Romania liittyneet Kolmen vallan sopimukseen marraskuun lopuilla 1940. Balkanin maista tulivat siihen liittymään Bulgaria maaliskuun 1. päivänä 1941 ja Jugoslavia 25.3. 1941. Tämä ”liittyminen” Kolmen vallan sopimukseen oli kaikkea muuta kuin vapaaehtoista, mutta väkevämmän tahtoa oli noudatettava.
Akselivaltain sotilaallisista toimenpiteistä balkanilla sovittiin Hitlerin ja Mussolinin kohdatessa toisensa brenner-solassa 3.10. 1940. Ilemistä on, että Italia sai silloin Saksalta tehtäväkseen valloittaa ja miehittää Kreikan, sillä Italian hyökkäys alkoi vielä samassa kuussa. Sitä ennen , 13.10. 1940. Sitä ennen, 13.10.1940, saksa miehitti Romanian ja siten siirsi joukkojaan lähemmäksi tulevaa Kreikan sotanäyttämöä.
Italian hyökkäys Kreikan oli kimppuun syksyllä 1940 ja sen epäonnistuttua Saksan suorittama Balkanin valloitus näytti näiden tapahtumien suoritusaikana käsittämättömältä.
Vasta myöhempien sotatapahtumien yhteydessä tuli selviämään, että Balkanin valloitus tarkoitti tulevan, Venäjää vastaan suuntautuvan sotaretken operaatiotukialueen varmistamista.
Alun perin oli Saksan sodanjohdon tarkoituksena ollut, että tuon tehtävän saisivat Italian armeijat suorittaa. Kun italialaiset eivät siihen pystyneet, oli Saksan lohkaistava siihen käytettävät joukot niistä armeijoista, jotka oli varattu operaatioihin itää vastaan. Saksalaisten katkeruus sotilaallisesti kehnoa liittolaistaan kohtaan on tältä pohjalta tarkasteltuna täysin ymmärrettävää.
2. Italia hyökkää Kreikkaan
2.1. Italian armeija ja sen ryhmitys Kreikan sotaretkeä varten ( Sivu 211-212)
Oli luonnollista, että Italia valitsi operaatiotukiohdakseen Kreikkaan suunnattavaa sotaretkeä varten ALBANIAN, minkä valtakunnan Italia oli pari vuotta aikaisemmin väkivaltaa käyttäen liittänyt Italian imperiumiin. Operaatiotukialueena oli Albanialla se etu, että operaatiot Kreikkaa vastaan voitiin suorittaa maitse; muualta hyökättäessä olisi italialaisten ensin pitänyt suorittaa maihinnousu jonnekin merien saartaman Kreikan rannikkoalueelle. Muissa suhteissa oli Albanian maasto sotatoimien suoritukselle mitä epäedullisin. Kreikan ja Albanian raja-alueet ovat korkeata ja vaikeakulkuista vuoristomaastoa, jossa tieyhteydet ovat harvassa ja alue pieninkin joukoin helposti puolustettavaa. Maasto vaikeuttaa erityisesti nykyaikaisen ( v 1948!) taistelumateriaalin, nimenomaan panssarivaunujen ja raskaamman tykistön käytön.
Eteläisin tie Albaniasta Kreikkaan alkaa Valonasta (Avlona), seuraa sen jälkeen jonkin matkaa rannikkoa ja suuntautuu sitten itään Kalibakiin Kreikan puolella rajaa. Täällä tie kulkee Janninan kautta etelään pitkin Kreikan rannikkoa. Toinen tie johtaa Tepelenistä Argyrokastron kautta Kalibakiin ja kolmas Klisuran ja Konitzan kautta samoin Kalibakiin. Pohjoisin tieyhteys johtaa Durazzosta Koritsan (Koatsha) kautta aina Salonikiin saakka. Muualla on vain patikkapolkuja tai aivan tiettömiä taipaleita.
Joukkojen kuljetus ja huolto Italiasta Albaniaan tapahtuisi meritse ja se osa Italian laivastoa, jota Englannin Välimerellä olevat laivasto-osastot eivät sitoneet, oli keskitetty varmistamaan tätä meritse tapahtuvaa huoltoa.
Hyökkäyksen alkaessa oli Albaniassa italialaisia joukkoja 8 – 10 divisioonaa, yksi panssaridivisioona sekä suhteellisen vahvat ilmavoimat. Nämä joukot ryhmitettiin hyökkäystä varten kolmeen ryhmään.
Eteläinen ryhmä keskitetiin rajalla Kalibakin kautta Janninaan johtavien teiden suuntiin. Tämän ryhmän tuli murtautua Epeiroksen kautta sisä-Kreikkaan. Italialaiset ovat ilmoittaneet tämän ryhmän taisteluvahvuudeksi 3 jalkaväkidivisioonaa, yhden erillisen jalkaväkirykmentin ja 18 patteria raskasta kenttätykistöä.
Keskustaan, Metsovon solaan johtavan tieyhteyden suuntaan keskitettiin vahvistettu 3. alppidivisioona. Tämän divisioonan tehtävänä oli nopeasti vallata Metsovon sola, raivata tie auki Thessalian ylätasangolle sekä idästä käsin valloittaa Janninan kaupunki.
Pohjoinen ryhmä keskitettiin Kortshan maastoon, josta sen tuli hyökätä Florinan suuntaan sekä suorittaa läpimurto Makedoniaan.
Italialaisille joukoille aanettu taistelutehtää edellytti nopeaa läpimurtoa raja-alueilla ja sen jälkeen tuli miehittää Kreikka ”salamasotaretken” tapaan nopeasti ja häiäilemättömästi, ennenkuin maa ehtisi suorittaa palvelukseen kutsuttujen joukkojen muodostamisen ja keskityksen.
2.2. Kreikan armeija ja sen ryhmitys (sivut 212-214, kuvia)
Kreikan armeija oli ylipäätään hyvin organisoitu, hyvin koulutettu ja suhteellisen hyvin varustettu, joskan ei viimeksimainitussa suhteessa ollut lähelläkään Italian armeijan tasoa. Raskaampaa taistelumateriaalia kuten raskasta kenttätykistöä, panssarivaunuja ja ilmavoimia oli Kreikalla kuitenkin kovin vähän käytössään. Kreikan ilmavoimien lentokonevahvuus oli kyllä 700 konetta, mutta niistä oli ns. ensi linjan koneita vain 170. Myöhemmässä vaiheessa Kreikka sai lentokonetäydennystä Englannista.
KUVIA: (1) Akselivaltioiden ulkoministeri Ciano ja Ribbentrop Wienissä 1940. (2) Kreikan kuningas Yrjö II. (3) Sotamarsalkka Wilhelm List. (4) Kreikan diktaattori, kenraali Metaxas. (5) Italialainen jalkaväki hyökkää Albaniasta kreikkaan joulukuussa 1940. (6) Kreikkalaista jalkaväkeä Klisoran maastossa 1941.
Kreikan rauhanajan armeijan vahvuus oli 13 divisioonaa, 2 ratsuväkiprikaatia ja 7 erillistä rajavartiopataljoonaa. Asevelvollisten palvelusaika oli 2 vuotta, ja vuosittain koulutettavien vahvuus oli noin 85 000 miestä. Kreikan kenttäarmeijan vahvuudeksi oli arvioitu vähintään 600 000 miestä, jotka koottaisiin liikekannallepanossa 26 divisioonaksi.
Kreikan pääministerin, kenraali Metaxasin toimesta oli valtakunnan raja-alueille Bulgariaa ja Albaniaa vastaan rakennettu linnoituksia, joiden avulla voitiin sulkea vuoristojen yli johtavat suhteellisen harvat tiet. Erityisesti olivat tieyhteydet Albaniaa vastaan olealla rajalla erinomaisen edulliset. Albanian puolella johti Kreikan rajalle useita rinnakkaisteitä, mutta ne keskittyivät Krfeikan alueella kahdeksi päätieyhteydeksi, josita toinen johti Janninan kautta Epeirokseen, toinen Florinan kautta Makedoniaan.
Hyökkäyksen alkaessa oli Kreikan armeijan pääosat jo ehditty saattaa liikekannalle ja sen keskitykset olivat suurimmalta osaltaan loppuun suoritetut. Kaikkiaan oli Kreikalla silloin aseissa jo noin 250000 miestä, jotka oli ryhmitetty kahteen armeijaan.
1. armeija, jonka vahvuus oli 13 divisioonaa, oli keskitetty Albanian vastaiselle rajalle ja 2. armeija Bulgarian rajalle. Kreikan puolustuvoimien ylipäällikkönä toimi kenraali Papagos.
2.3. Taistelun kulku (sivut 213-216)
Aamuyöstä 28.10. 1940 Italian Ateenan lähettiläs jätti Kreikan pääminsiterille Italian uhkavaatimuksen, missä Kreikkaa syytettiin mm. siitä, että se oli luovuttanut Kreikan aluevesiä Englennin käyttöön; että Kreikka ei ollut noudattanut ehdotonta puolueettomuutta; että Kreikka oli harjoittanut terroria alueellaan asuvia albanialaisia kohtaan; että Kreikka oli linnoittanut Albanian vastaisen rajan jne. Italia vaati kaikkiin näihin syihin nojautuen Kreikalta tukikohtia Italian imperiumin puolustusta varten. Uhkavaatimuksen määräaika oli hyvin lyhyt, mutta Kreikan vastaus oli heti kielteinen.
Sotatila Kreikan ja italian välillä alkoi samana päivänä, 28.10. 1940 klo 5.30, jolloin italialaiset joukot kaikilla kolmella ryhmityssuunnallaan hyökkäsivät Kreikan rajojen yli.
Eteläinen ryhmä saavutti 31.10. 1940 mennesssä Kalamos–joen, joka sijaitsee 30 km Janninasta länteen. Mutta tällä jokilinjalla kulminoitui italialaisten hyökkäys. Panssarivaunut eivät päässeet maastovaikeuksien vuoksi enää eteenpäin ja teiden ulkopuolella etenevien italialaisten hyökkäykset pysäytti kreikkalaisten sitkeä vastarinta.
Keskustassa hyökkäävä alppidivisioona valloitti 31. 10. 1940 Konitzan kaupungin ja jatkoi sen jälkeen hyökkäystä Metsovan solan suuntaan. Arviolta noin 20 km tämän solan pohjoispuolella kreikkalaiset kuitenkin lisävoimia saatuaan siirtyivät vastahyökkäykseen, jossa noin puolet italialaisten taisteluvoimasta saarrettiin ja tuhottiin ja loppuosa lyötiin takaisin yli Albanian rajan.
Kreikkalaiset jatkoivat takaa-ajoa ja tunkeutuivat marraskuun puolivälissä jo Albanian alueelle. Italialaiset olivat täällä Pindos-vuoren rintamalla kärsineet ensimmäisen suuren tappionsa. Kreikassa tämä ensimmäinen voitto herätti samantapaisen tunnelman kuin meillä kenraali Talvelan voitot Tolvajärven ja Ägläjärven taistelussa talvisotamme aikana.
Italialaisten vasemmalla sivustalla Kortshan suunnalla hyökkäävä italialainen voimaryhmä joutui jo raja-alueella tavattoman sitkeisiin taisteluihin kreikkalaisten kanssa. Useita päiviä kestäneiden taistelujen aikana kreikkalaiset siirtyivät vastahyökkäykseen ja tunkivat italialaiset joukot takaisin Albanian puolelle , ja 7.11. he valtasivat Kortshan kaupungin.
Näin oli italialaisten joukkojen hyökkäys jo ensimmäisten taistelupäivien jälkeen täydellisesti epäonnistunut, ja marraskuun 6. päivänä italialaiset siirtyivätkin kaikilla suunnilla puolustukseen ja ryhtyivät varustamaan itselleen taempia asemia.
9.11. 1940 ryhmitettiin italialaiset joukot uudelleen siten, että taistelussa olevaista voimista muodostettiin Albanian armeijaryhmäö, jonka komentajaksi i tuli kendraali Soddu.
Joukot jaetiin kahteen armeijaan siten, että eteläisestä ryhmästä muodostettiin kenraali Geloson komentama 11. armeija ja Kortshan suunnan joukoista kenraali Vercellinon komentama 9. armeija.
Marraskuun puolivälissä kreikkalaiset ryhtyivät kaikilla suunnilla hyökkäykseen, joka edistyi suhteellisen nopeasti. Joulukuun puoliväliin mennessä, jolloin rintama jälleen alkoi kiteytyä, kreikkalaiset olivat jo vallanneet noin viidennen osan Albanian alueesta, ja rintamalinja kulki etelässä jo Valonan itäpuolisessa maastossa.
Italialaisten ylipäällikkö vaihtui vuodenvaihteessa, jolloin kenraali Cavallero otti johdon käsiinsä ja ryhtyi valmistelemaan vastahyökkäystä. Kun tämä 9.3.1941 alkoi, tuli Mussolini rintamalle ja otti ylipäällikkyyden haltuunsa. Tästä vastahyökkäyksestä kehittyi koko sodan raskain taistelu, jossa tappiot nousivat suuriksi, hyökkääjän silti saamatta mainittavampia maastovoittoja. Erityisen kiihkeiksi taistelut kävivät rintaman keskustassa, Beratin maastossa, mutta kreikkalaiset heittivät kaikkialla hyökkäykset takaisin.
Huhtikuussa piti Italialaisten uuden vastahyökkäyksen alkaa, mutta ennen sitä muuttui tilanne täysin.
Saksa ryhtyi armeijoineen hyökkäykseen, ja se laukaisi itsestään sekä italialaisten että kreikkalaisten pulmakysymykset.
Samalla tavoin kuin Suomen talvitaistelua seurasi koko maailma jännittyneenä kreikkalaistenkin kamppailua kaikissa suhteissa ylivoimaisen vihollisen hyökkäystä vastaan. Näiden taistelujen aikana osoittautui jälleen todeksi se, että pienikin kansa voi puolustautua menestyksellisesti sekä materiaalista että lukumääräistä ylivoimaa vastaan, jos käytettävissä olevia voimavaroja käytetään viisaasti, harkitusti ja suunnitelmallisesti, semminkin jos puolustustaistelu erityisellä huolella sopeutetaan maaston suomiin taistelumahdollisuuksiin.
Suomen talvisodassa oli joukkojen taktillisessa käytössä erityisesti otettu huomioon metsien suomat mahdollisuudet. Kreikassa vastaavsti vuoristomaaston oikea käyttö johti samaan tulokseen.
Kreikan valloitusyrityksessä Italian arvovalta kärsi sangen vaikeasti korjattavan tappion.
3. Saksa hyökkää Balkanille Sivulta 217-
3.1.
Tilanne kiristyy (S. 217)
Kevättalvella ja keväällä 1941 oli sekä polittinen että sotilaallinen tilanne Balkanilla kehittymässä Saksalle epäedulliseen suuntaan. Ensi sijassa ei Italia ollut kyennyt suorittamaan sille annettua tehtävää, Kreikan valloitusta, ja viikkojen ja kuukausien kuluessa lisääntyi Englannin vaikutusvalta Kreikassa yhä enemmän. Saksalla oli syytä pelätä, että Kreikassa saattaisi muodostua samanlainen ”toinen rintama” kuin ensimmäisen maailmansodankin aikana, eikä se sopinut Saksan sodankäynnin yleissuunnitelmaan. Saksa päinvastoin valmistautui ottamaan haltuunsa itäisellä Välimerellä sellaiset tukikohdat, joista se voisi hallita yhteyksiä sekä Mustallemerelle että Suezin kanavalle. Alun perin oli tämä tehtävä suunniteltu Italian joukoille, joiden tuli ottaa haltuunsa Kreikka ja Turkin salmia etelästä hallitsevat saaret sekä suorittaa Libyasta Egyptin kautta hyökkäys Suezin kanavalle. Kreikassa Italia epäonnistui,- kuten myhemmin tulee selvimään- siltä epäonnsitui mys maitse suunntieltu hyökkäys, jtoen saksa joutui ottamaan nämäkin tehtävät suorittaakseen. Tilanteen vaikeudesta johtui, että Saksan taisteluvoimat olivat nyt jo arvelluttavasti hajoamassa liian laajalle alueelle, mitä alkuperäiset suunnitelmat eivät suinkaan olleet edellyttäneet.
Italian epäonnistuneesta hyökkäyksestä johtuen oli siis sotilaallinen tilanne Balkanilla muodosotunut sellaiseksi, että Saksan armeijan oli kiireesti hyökättävä Kreikkaan ja miehitettävä maa, ennenkuin enlgantilaiset sen tekisivät. Saksan armeijoiden ja Kreikan välissä oli sillä hetkellä kuitenkin kaksi puolueetonta valtakuntaa: Jugoslavia ja Bulgaria, joiden läpi hyökkäys oli suoritettava tai joiden alueita operaatiotukialueina käyttäen hyökkäys Kreikkaan voitaisiin saada käyntiin. Tietysti olisi Saksa voinut ilman muuta käyttää tähän tarkoitukseen Albaniaa, mutta tila oli tällä suunnalla liian vähäinen, yhteydet sinne Saksasta vaikeita ja mutkikkaita, ja, mikä oli tärkeintä, operaatiot Albanian kautta olisivat vaatineet aikaa, jota nyt ei enää ollut. Saksan päätös oli siis selvä: hyökkäyksen tuli tapahtua pohjoisesta Bulgarian ja Jugoslavian kautta ja näiden maiden alueita operaatiotukialueina käyttäen.
Saksan diplomatian tehtäväksi jäi ratkaista tämä probleema, ja von Ribbentrop suoritti sen nopeasti Molempien maiden kanssa aloitettiin neuvottelut nidien liittymisestä kolmen vallan sopimukseen. Bulgaria taipui ensimmäisenä ja sopimusallekirjoitettiin 1.3. 1941, ja jo seuraavana päivänä marssivat sotamarsalkka Listin joukot Bulgariaan ja miehittiavt Bulgarian ja Kreikan raja-alueet.
Jugoslavian kanssa kävi neuvottelut hitaammin, mutta vihdoin 25.3. 1941 myös Jugoslavia allekirjoitti Kolmen vallan sopimuksen. Tilanne näytti nyt selvältä, ja Kreikkaan suoritettavan hyökkäyksen alkamispäiväksi määrättiin huhtikuun 6. päivä 1941.
Mutta kaikki ei sujunutkaan laskelmien mukaan. Yöllä 26-27.4. 1941 Jugoslaviassa tapahtui vallankaappaus ja akselimaiden kanssa sopimuksen tehnyt hallitus kaadettiin. Uusi hallitus aloitti viipymättä kosketuksen oton Venäjän suuntaan, ja 5.4. 1941 nämä maat tekivät keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen.
Tämä tilanteen muutos aiheutti sen, että Saksalle nyt vihamielinen Jugoslavian armeija oli eliminoitava pois, ennen kuin hyökkäys Kreikkaan voisi alkaa. Sotamarsalkka Listin armeija, joka oli ryhmitettynä Etelä-Bulgariaan, sai jo 27.3. uuden tehtävän. Sen tuli päävoimin hyökätä idästä Jugoslaviaan samanaikaisesti, kuin Jugoslavian pohjoisrajoille, Saksaan ja Unkariin keskitetty von Weichsin armeija hyökkäsi pohjoisesta ja sekä italialaiet joukot rannikon suunnassa kaakosta ja luoteesta.
3.2.
Jugoslavian valloitus (Sivut 218- 221)
(Jugoslavian ja Kreikan voimat eivät saaneet yhtyä, ja sen vuoksi oli nopealla hyökkäyksellä saavutettava etelä-Jugoslaviassa yhteys italailaisiin joukkoihin ; Jugoslavian armeija oli eliminoitava mahdollisimman nopeasti; etelässä oli kreikkalaiset voimat oli sidottava hyökkäyksellä
… Hyökkäykset eteläänja lätneen alkoivat samanaikaissti 6.4. 1941. Metaxas-linjaa vastan hyökkäsi kenraali Boehmen komentama 12. armeija ja länteen sotamarsalkka von Klugen komentama 4. armeija sekä osai 12. armeijasta. ….
—Jugoslavian 3. armeija tuhottiin, rippeiden antautuessa 11.4. 1941 vangiksi. Tällä operaatiolla oli lyöty kiila kreikkalaisten ja jugoslavialaisten väliin, ja tämä osa Listin armeijaryhmän tehtävää oli siten suoritettu. (Sivut 221)
KUVIA: (1) Saksalainen partio Olymus-vuorella huhtikuussa 1941. (b) Voittaja ja voitettu, kreikkalainen ja saksalainen sotilas 1941. (c)Saksalaiset suorittivat Kreetan valloituksen maahanlaskuoperaatioilla. Hyppy tyhjyyteen.
Jugoslavia antautui 17. 4. 1941.
—
Vain vuoristomaastoon paenneet armeijan osat jatkoivat vastarintaa, jota saksalaiset eivät useiden sotavuosien aikana tekemistään ponnistuksista huolimatta koskaan saaneet täysin tukahdutetuksi. Näiden Jugoslavian antautumista edeltäneiden taistelupäivien aikan saksalaiset kuitenkin olevat jo ryhtyneet ratkaisemaan Balkanin sotaretkensä päätehtävää: Keskitetty hyökkäys Keikkaan oli alkanut. (Sivu 221)
3. 3.
Kreikan armeijan ryhmitys (sivu 222)
astaan rakennettu linnoitusvyöhyke alkoi Vardas– joesta ja jatkui itään aina Bulgarian-Kreikan-Turkin rajojen yhtymäkohtaan saakka. Tämä Metaxas– linjan nimellä kulkeva linoitusvyöhyke oli vahva vuoristoasema, joka vaikeakulkuiseen maastoon erinomaisesti mukautuneena tarjosi vakavan esteen jokaiselle hyökkääjälle. Tämän linnoitusvyöhykkeen murtaminen tuli olemaan saksalaiselle työläs tehtävä huolimatta siitä, että italialaisten hyökkäyksen torjumiseksi täältä oli siirretty runsaasti tykistöä Albanian rintamalle ja vaikka nJo 1936 oli Kreikka ryhtynyt rakentamaan linnoituksia pohjoiselle raja-alueelleen. Bulgariaa väiden linnoitusten miehistövahvuus oli samasta syystä supistunut kolmanteen osaan sunnitelluista voimista.
Metaxas-linjan puolustusta varten oli huhtikuussa tämän rintaman kreikkalaisella komentajalla, kenraali Bacopuloksella käytettävissään kaikkiaan 4 divisioonaa.
Länsi Makedoniassa, maastossa, joka vasemmalla rajoittui Aliakmon -jokeen ja oikealla Axios-jokeen, oli puolustuksessa englantilaisen kenraaliluuttnantti Wilsonin komentama Länsi-Makedonian armeija, jonka vahvuus oli yhteensä 8-9 divisioonaa, niistä 5 divisioonaa englantilaisia joukkoja, jotka oli maaliskuun alussa keskitetty Kreikkaan. Tämä lohko muodosti koko Kreikan puolustuksen avainaseman, sillä sen kautta kulkvat kaikki etelään johtavat käyttökelpoiset tiet.
Kreikkalaisten vahvin armeija, ns. Albanian armeija, oli italian hyökkäyksestä alkaen ollut ryhmitettynä tällä suunnalla. Tätä armeijaa komensi kenraali Tsolakoglu, ja sen vahvuus oli n 12 divisioonaa.
Näiden noin 400000 miehen vahvuisten kreikkalais-englantilaisten joukkojen ylipäällikkönä oli kenraali Papagos.
3.4.
Saksalais-italialaisten voimien hyökkäys Kreikkaan (sivu 222)
Kreikkalaisten joukkojen tavattoman sitkeästä vastarinnasta huolimatta kenraali Boehmen komentamat joukot pääsivät pureutumaan 6. 4. alkaneen hyökkäyksen aikana Metaxas-linjan maastoon. Syöksypommittajien, tykistön, panssarivoimien ja jalkaväen osoittaessa hyvää yhteistoimintaa saksalaisten joukot pääsivät murtautumaan puolustuslinjojen läpi Aigeianmeren rantaan saakka. Samanaikaisesti oli eräs saksalainen panssaridivisioona hyökännyt Vardar-joen kautta Metaxas-linjan vasempaan sivustaan ja pääsi täällä 9.4. 1941 kuluessa läpimurtoon Salonikin suunnassa. Samana päivänä nämä joukot valtasivat Salonikin kaupungin.
Kolmen ensimmäisen taistelupäivän kuluttua oli siis koko Itä-Makedonian armeija eristetty muista kreikkalaisista voimista. Muutamien lähinnä seuraavien päivien aikana kreikkalaiset vielä kävivät sitkeitä paikallisia taisteluita, mutta ne eivät voineet vaikuttaa ( Karttakuva liittyy sivuun 223) tilanteen kehitykseen sen enempää. Kenraali Boehmen joukot suunnattiin nyt länteen, kreikkalaisten Länsi-Makedonian armeijan sivustaan.
Sen jälkeen kun kreikkalaisten Itä-Makedonian armeijan vastarinta oli murrettu ja Salonikin kaupunki joutunut saksalaisten haltuun, oli kreikkalaisten nopeasti ryhmitettävä Keski-Makedonian armeija uudelleen. Sen rintama suunnattiin nyt itään, ja puolustuksen keskeisimmiksi alueiksi muodosotui Olympos-vuoren pohjoispuolinen maasto Salonikin lahdesta Florinaan. Rintamavastuu oli täällä pääasiassa englantilaisilla, jotka viikon päivät sitkeästi puolustivat asemiaan saksalaisten jatkuvasti toistuvia hyökkäyksiä vastaan. 18. 4. 1941 englantilaisten vastarinta murtui, ja koko rintama joutui saksalaisten painostamana peräytymisiliikkeeseen. Tämän oli lähinnä aikaansaanut saksalaisten Olympos-vuoren länsipuolitse suorittama läpimurto, jolloin Larissan ja Trikkalan kaupungit joutuivat saksalaisten käsiin.
Albanian rintamalla oli kreikkalaisten Epeiroksen armeija jatkuvasti pitänyt asemansa ja kevyesti torjunut italialaisten hyökkäysyritykset. Vasta sen jälkeen kun saksalaiset pääsivät Larissan suunnalla läpimurtoon ja Epeiroksen armeijan yhteydet alkoivat olla uhattuja, alkoivat kreikkalaiset myös Albanian rintamalla vetäytyä taaksepäin.
Huhtikuun 18. päivänä suunnattiin saksalaisia kevyitä joukkoja hyökkäykseen myös Pindos-vuorten suuntaan, ja 21.4. 1941 nämä joukot valloittivat Janninan kaupungin. Tällä operaatiolla oli kreikkalaisten Epeiroksen armeijan yhteydet kreikkalaisiin joukkoihin täydellisesti katkaistu. Kaikilta suunnilta saarrettu Epeiroksen armeija taisteli sitkeästi vielä muutamia päiviä ja antautui vasta 23.4. 1941.
Taistelu Balkanista oli nyt ratkaisuvaiheessaan, sillä saksalaiset aloittivat 23.4. 1941 hyökkäyksen Thermopylain maastoon ryhmittyneitä kreikkalais-englantilaisia voimia vastaan. Kahden vuorokauden ajan pystyivät nämä joukot torjumaan saksalaisten raivoisat hyökkäykset ja siten mahdollistivat sen, että pääosat Attikan niemimaalle ja Peloponneksokselle kerääntyneistä kreikkalaisista ja englantilaisista joukoista ehdittiin siirtää useissa eri satamissa kuljetusaluksiin.
Suurempaa vastarintaa kohtaamatta saksalaiset joukot miehittivät tämän jälkeen Kreikan jäljelläolevat alueet. 26. 4. 1941 laskuvarjojoukot miehittivät Korintin kannaksen, ja samana päivänä saksalaiset SS-joukot ylittivät Patras-lahden ja aloittivat Peloponnesoksen miehityksen. Ateena joutui saksalaisten haltuun 27.4. 1941.
Huhti-toukokuun vaihteessa saksalaiset joukot miehittivät tärkeimmät Kreikan saaret: Lemnoksen, Mytilenen, Samothraken, Khioksen ja Thasoksen. Italialaiset joukot vuorostaan miehittivät Joonian saaret ja Dodekanesialta käsin myös Kykladit.
Saksalaiset ovat korostaneet Balkanin sotaretken suorituksessa sitä seikkaa , että vain noin 2/3 tehtävään varatuista joukoista jouduttiin käyttämään sotatoimiin. Näistä joukoista oli ehdottomasti pääosa moottoroituja ja panssaroituja joukkoja, joiden onnistunut käyttö vaikeakulkuisessa vuoristomaastossa oli saksalaisten vastustajalleen varaama yllätys.
–
Kreikan hallitus siirtyi jo 23.4. 1941 Kreetan saarelle ja myöhemmässä vaiheessa edelleen Englantiin, mistä se ilmoitti Kreikan jatkavan taistelua. Kreikkaaliset ja englantilaiset joukot, jotka ehdittiin kuljettaa pois, keskitettiin myöhemmin Libyan rintamalle, missä ne osallistuivat Pohjois-Afrikan taisteluihin.
Saksan maa-ja ilmavoimat olivat vielä tässä vaiheessa ehdottoman ylivoimaisia. Taistelujen aikana Saksan ilmavoimat olivat kyenneet hankkimaan ja säilyttämään ilmanherruuden Balkanin yllä, ja siten ne erityisen tehokkaasti tukivat maaoperaatioiden suoritusta.
3.5.
Taistelu Kreetasta (Sivut 225-7)
—
Syksyllä 1940 heti sen jälkeen kun Italia oli hyökännyt Kreikan kimppuun, englantilaiset joukot miehittivät Kreetan ja ryhtyivät varustamaan sitä ilma ja merivoimiensa tukikohdaksi.
–
Heti Kreikan valloituksen jälkeen saksalaiset sanomalehdet ilmoittivat avoimesti, että lähinnä seuraavat sotatoimet tulisivat kohdistumaan Kreetan saarelle. …
Kreetan valloituksen ylijohto uskottiin sotamarsalkka v. Göringin tehtäväksi ja hänen käytettäväkseen varattiin seuraavat joukot: 4. ilma-armeija, komentajana kenraalieversti Löhr, 8. ilma-armeijakunta, komentajana kenraali v. Richthofen; kaikki saksalaiset laskuvarjojääkärit -ja maahanlaskujoukot komentajanaan kenraali Student; kenraali Ringlin komentama vahvistettu vuoristodivisioona, kaikkiaan 30 000 miestä sekä ilmavoimia 2000 konetta, niistä 500 kuljetuskonetta. Toukokuun puolivälissä saksalaiset ilmavoimat aloittivat hyökkäyksensä Kreetan lentotukikohtia vastaan, ja lopulta saksalaisten painostus kiihtyi niin suureksi, että englantilaisten oli siirrettävä ilmavoimansa Kreetalta Pohjouis-Afrikan lentokentille.
Saksalaisten hyökkäys alkoi 20.5. 1941 samanaikaisesti Khaonian (Kanean), Herakleionin ja Rhethymnionin (Aetimon) tukikohtia vastaan Hyökkäyksen ensi vaiheessa pudotettiin laskuvarjojääkrit alas, ja näiden suojaamina laskivat kuljetukoneet maihin. Ensimmäisen vuorokauden aikana kuljetettiin tällä tavoin joukkoja Kreetalle kaksi rykmenttiä. Ensi hetkestä alkaen taistelu Kreetalla kehittyivät tavattoman kiihkeiksi, ja vain raskain tappioin saksalaiset saivat raivatuksi itselleen tilan. Englantilaiset suorittivat useita paikallisia vastahyökkäyksiä, mutta ne eivät johtaneet tulokseen. Päivä päivältä saksalaisten joukkojen lukumäärä lisääntyi, mutta vasta 26.5. saksalaisten hyökkäys pääsi vauhtiin. Seuraavana päivänä saksalaiset valloittivat Khaonian ja Suda –lahden laivastotukikohdan. 28.5. italialaiset suorittivat maihinnousun Kreetan itäpuolelle,ja seuraavana päivänä saksalaiset valloittivat Herakleionin.
Kreetan aluevesillä käytiin näinä päivinä kiihkeitä taisteluita englantilaisten ja saksalaisten meri- ja ilmavoimien välillä. Niinpä erään saksalaisen kuljetuslaivaston yrittäessä päästä Kreetalle kävi sen kimppuun englantilainen laivasto-ososto pakotaen saksalaiset tappioita kärsien kääntymään takaisin. Hieman myöhemmin Richthofenin lentäjät havaitsivat englantilaisen laivasto-ososton kreetan länsipuolella ja kävivät hyökkäykseen tätäv astaan. Englantilaiset menettivät useita laivoja ,ja heidän oli siitä lähtein pysyteltävä poissa Kreetan vesiltä.
Englantilaisilla ei tämän jälkeen ollut muuta mahdollisuutta kuin mahdollisimman nopeasti evakuoida joukkonsa Kreetalta. Evakuointisatamina käytettiin Kreetan eteläranikkoa, ja evakuointi suoritettiin saksalaisten ilmavoimien jatkuvan häirinnän alaisena.
Englantilaiset onnistuivat evakuoimaan arviolta puolet taisteluvoimistaan, mutta kaikki raskaampi kalusto oli jätettävä aivan samoin kuin aikaisemminkin Dunkerquessa ja Kreikassa. Kreetan taisteluiss engalntilaiset menettivät 4000 miestä kaatuneina ja . 15 000 sotavankeina. Saksalaiset puoeltaan menetivät kaatuneina n. 4000 eli enemmän kuin koko Balkanin sotaretken aikana.
2.6. 1941 oli koko Kreetan saari saksalaisten hallussa.
4. LÄHDE Pauli Huhtala (1948) . Toinen maailmansota. IX. Luku.
Sota vyöryy yli Balkanin. Otava, Helsinki Sivuilta 207- 228)
(Italia ja Saksa miehittävät Kreikan II maailmansodan aikana).
Muistiin 21.7. 2017
Ii maalmansota surmasi 400 000 kreikkalaista, suurin osa siviilejä ja juutalainen yhteisö tuhoutui.
https://www.memorialmuseums.org/laender/view/9/Greece
Muistomerkkejä Greikan juutalaisväestön tuhosta on seuraavissa paikoissa: Kavala, Thessaloniki, Larissa, Joannina, Kommeno, Distomi, Kalavryta, Athens, Kondomari, Ano Viannis, Rhodes.
Esim. Larissan keskitysleiriin koottiin juutalaisia monista alueista, ja Ateenasta 2.4. 1944 lähteneeseen 34 junanvaunun kuljetusjunaan lisättiin Larissassa 50 junanvaunua täynnä juutalaisia ja tämä 84 -vaunuinen juna lähti 9 päivän matkalle kohti Auschwitz-birkenaun kuolemanleiriä. monet, varsinkin vanhukset , menehtyivät jo matkalla.
Leabright's Blog 