1942 maalisk. 25 pv. PE Svinhufvud puhuu Lappeenrannassa kansalle nämä sanat

”Nykyään meitä suomalaisia kiinnostaa kysymys Suur-Suomesta. Eikä ihmekään. elämme mullistavia aikoja, jolloin paljon vanhaa katoaa ja uutta syntyy. Silloin uskomme, että toiveemme ja tavoitteemme toteutuminen on lähellä.

Suur-Suomen toivoimme syntyvän siten, että Suomeen liitetään n.s. ITÄ-KARJALA laajoine maa-alueineen pohjoisessa ja idässäkin, sekä INKERI. Maamme ulkopuolella arvostellaan tosin tämäntapaisia pyrkimyksiä ankarastikin, väitetään niissä ilmenevän imperialismia ja valloitushalua, joka kaikista vähimmin sopii pienelle kansalle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Tässä ei ole kysymys vieraitten maitten anastamisesta, vaan parin suomensukuisen heimon- oikeastaan niiden rippeiden- pelastamisesta ja näiden heimojen nostamisesta taas jalkeille. samalla siinä myös tulee valvotuksi oman maan turvallisuus ja elämänmahdollisuudet.

Suur-Suomi kysymys pohjautuu oikeastaan kaukaiseen muinaisuuteen. jos menemme ajatuksissamme noin vuosituhat taaksepäin, näemme suomensukuisten kansojen asuttavan laajan alan Itämeren ja Pohjanlahden rannoilta, jossa virolaiset ja suomalaiset asuivat, aina Uralvuorille saakka, jolla välillä tapaamme useita heimoja: vatjalaisia, karjalaisia, vepsäläisiä, merjalaisia sekä vielä suomalais-permalaiset ja suomalaisugrilaiset ym. Etelässä taas suomensukuisten asuinsijat ulottuvat nykyiselle Keski-Venäjälle asti. Yhdessä kohti oli kuitenkin jo silloin vahva slaavilainen kiila työnnetty tähän suomalaisasutukseen, nimittäin nykyisen Novgorodin tienoilla Ilmajärveltä aina puoliväliin Laatokkaa saakka. Muutamien vuosisatojen kuluessa joutui sitten koko Keski-Venäjä slaavilaisten haltuun. Syynä tähän suomensukuisten kansojen syrjään työntämiseen arvelee eräs saksalainen maataloustutkija olleen sen, että slaavilaisilla oli paremmat maanviljelyskalut kuin suomalaisilla. Slaavilaiset olivat Bysantista eli Konstantinopolista käsin oppineet käyttämään teräksisiä maanviljelyskaluja, etenkin auroja, kun taas suomensukuisilla kansoilla, metsäläisiä kun olivat, oli vain puiset vehkeet. Slaavilaiset pystyivät sen vuoksi viljelemään maata paremmin ja saamaan siitä suurempia satoja kuin suomalaiset. Tästä oli seurauksena, että slaavilaiset yleensä olivat varakkaampia, monilukuisempia ja tietenkin myös paremmilla sota-aseilla varustettuja. Maa joutui sen käteen, joka pystyi sitä paremmin viljelemään. Tässä saksalaisen tiedemiehen selityksessä saattaa olla jonkun verran perää, vaikka muitakin syitä tietysti oli siihen, että suomensukuiset kansat joutuivat alakynteen Heillä yhteiskuntaolot olivat kai vielä alkeellisemmat kuin slaavilaisilla, joilla oli ruhtinaita ja kaupunkeja- kuten vaurastuva Novgorod ja komea Kiova- ja Venäjän valtajokia pitkin kulkeva tuottoisa kaupankäynti koitui enemmän slaavilaisten kuin suomalaisten hyväksi.

Tämän lisäksi tuli eräs tekijä, joka oli omansa heikontamaan ja pirstomaan suomensukuisia kansoja. Se oli tuo voimainmittely, joka 12:lta vuosisadalta lukien alkoi idän ja lännen välillä näillä seuduin. Länttä edusti roomalaiskatolilainen kirkko sekä Ruotsi ja siihen vähitellen liittyvä Suomi, itää edusti kreikkalaiskatolinen kirkko ja slaavilaiset, ensin Novgorod ja sitten Moskova. Tulos tästä voimainmittelystä oli, että Karjalan heimo jaettiin kahtia. Raja Ruotsi-Suomen ja Venäjän välillä kulki alkujaan (Pähkinäsaaren rauhanmukaan v 1323) Karjalan kannaksen halki jättäen Laatokan Karjalan idän puolelle, ja sinne jäi myös Nevajoen ja sen eteläpuolen maa.

Vasta lähes kolme vuosisataa myöhemmin( Stolbovan rauhanteossa 1617) Ruotsi-Suomen rajaa siirrettiin sen verran itään ja etelään, että laatokan –Karjala ja Neva-joen eteläpuoli, eli Inkeri, joutuivat lännen puolelle.

Kuinka vahingollisesti tuo Karjalan heimon kahtiajako vaikutti, on helposti ymmärrettävissä, kun muistamme, että Ruotsi ja Venäjä alinomaa olivat sodassa keskenään. Heimoveljet kahdenpuolen rajaa tulivat taistelemaan toisiansa vastaan ja uskontojen erilaisuus vielä antoi lisävirikettä vihamielisyydelle. He raastoivat ja repivät toisiaan, sen sijaan, että olisivat yhdessä tehneet rakentavaa työtä.

Mitä taas Inkeriin tulee oli se muinaisuudessa etupäässä vatjalaisten asuttama, vaikka sen itäosissa lienee myös ollut jonkin verran karjalaisasutusta. Sodat ja vainot kävivät useasti maan yli hävittäen vatjalaista asutusta ja slaavilaistuttaminen edistyi siinä osittain. Mutta Stolbovan rauhanteon jälkeen muutti uudisasukkaita Suomesta Inkeriin, joten se suomalaistui jokseenkin kokonaan-tulipa luterilaisuus sen valtauskonnoksi.

Tämän yhteydessä voidaan vielä mainita, että vuosisatain kuluessa valtava venäläissutus vielä tunkeutui pohjoiseen Vienan jokea pitkin sen suuhun saakka ja Vienan meren rannikolle. Arkangelin kaupunki perustettiin vuonna 1584, joten kuudennentoista sataluvun lopulla suomensukuisten asutus täälläkin puolen suuresti supistui ja suomalaispermalaiset kansat jäivät tuon venäläkisasutuksen taakse itään.

Mitä sitten tulee p.o. maakuntiin,Itä-Karjalan ja Inkerin maakuntien seuraaviin vaiheisiin, niin jäi ensiksimainitun tila koko sinä aikana, jolloin tsaarit eli keisarit hallitsivat Venäjää, yleensä ennalleen. Itä-Karjala oli syrjäistä metsäseutua, johon viranomaiset eivät kiinnittäneet huomiota. Sen asukkaat elivät omaa hiljaista elämäänsä ulkomaailman heitä suurestikaan häiritsemättä.

Inkerin kävi huonommin. Tsaari Pietari I valloitti sen n.s. Suuressa Pohjan Sodassa ja perusti Nevajoen suulle, puhtaasti suomalaisille seuduille, uuden kaupungin, Pietarin, vuonna 1703, jonka hän vielä nosti valtakuntansa pääkaupungin arvoon. Sitä myöten kun Venäjän valtakunta kasvoi mahtavuudessa, kasvoi myös tämä tsaarien metropooli ja venäläisten byrokratian pääpesä väkiluvultaan ja merkitykseltään. Siitä säteili venäläisyyttä yli koko Inkerin, mutta ihmeteltävällä sitkeydellä inkeriläiset pitivät puoliansa. Lähin Pietarin ympäristö tietenkin venäläistyi, vaan edempänä asukkaat säilyttivät suomalaisen kansallisuutensa.

Mutta myös Suomelle tiesi tuo uusi kaupunki uutta ja suurta uhkaa. Pietarin asema aivan valtakunnan äärellä ja lähellä vieraan, läpi aikojen vihamielisen valtion rajaa täytyi tuntua kiusalliseslta, jopa hermostuttavalta Venäjän mahtaville herroille, tsaarista alkaen. Sen vuoksi Pietari I jo lohkaisi pääkaupunkinsa turvaksi palasen Suomesta Viipuria myöten. Myöhemmin, vuosina 1808-1809 juuri Pietarin turvaamiseksi Venäjä valloitti koko Suomen. Oliko tämän valloituksen aiheena myös määrätietoinen pyrkimys lähemmä Atlantin meren satamia, jätettäköön tässä sikseen. Pääsyynä Suomen vallooitukseen oli ilmeisesti Pietarin turvaaminen. Meille olisi tämä uusi olotila voinut muodostua aivan turmiolliseksi. Suopea kohtalo ja keisari Aleksanteri I:n valtioviisaus muutti kuitenkin valloituksen meille edulliseksi. Aleksanteri I oivalsi, että pääkaupunkinsa turvaksi ystävyden siteet olisivat kestämmät kuin väkivallan ja antoi Suomelle erikoisaseman valtakunnassaan eli autonomian. Eikä tuo keisari siinä erehtynytkään; niinkauan kuin Venäjän keisarit pitivät sanansa eivätkä kajonneet autonomiaamme, pysyivät suhteemme Venäjään luottavaisina. mutta niin pian kuin erikoisasemaamme loukattiin ja ryhdyttiin maatamme venäläistyttämään, jännittyi tilanne ja vei ennen pitkää siihen, että venäläisviha puhkesi ilmiliekkiin.

Tässä ei ole syytä kajota oikeustaisteluumme ja maamme itsenäistymiseen, muta jokunen asia Suomen ja Pietarin keskinäisistä suhteista lienee paikallaan.

Ilmeistä on, että vapaa Suomi ja Pietari eivät sovi yhteen; niiten välillä on sovittamaton vastakohta, olipa Pietri Venäjän pääkaupunki tahi kuten nykyään bolshevikkiaikana- suuri tehdaskaupunki ja linnoitus. Onhan sen väkilukukin jo osapuilleen yhtä suari kuin koko Suomen. Meidän kannaltamme katsoen Pietari on aina ollut ja on edelleen uhkana maallemme. Venäläiset taas puolestaan pelkäävät vapaata Suomea sen pienuudesta huolimatta, koska se, kuten he selittävät, voi liittyä Venäjän vihollisiin ja tarjota niille suuria strategisia etuja. Tässä on vastakohta, josta ei päästä- jommankumman täytyy lopulta väistyä. Samaa mieltä on myös nykyinen mahtava Englannin ministeri ja kommunismin ihailija, sir Stafford Cripps, lausuessaan, ettei Venäjän suurten teollisuuskeskusten lähettyvillä saa olla pikkuvaltioita. Ketä hän tarkoittaa, ymmärrämme kyllä. Yhtä mieltä ollaan siitä, että naapuruus ei ole hyvä, mutat eri mieltä tietenkin siitä, kummanko tulee väistyä. Sillä pietarin semaa arvosteltaessa on lähdettävä siitä, että Pietari ei ole Venäjälle elintärkeä paikka. Se sijaitsee soisella, epäterveellisellä paikalla, keskellä joen suistoa ja vieraan kansallisuuden keskellä. Sen suuret tehdaslaitokset voidaan paremmin sijoittaa muualle Venäjälle, esim. lähemmä raaka-ainelähteitä. Satamana se taas on varsin heikko, sijaiten Suomenlahden viimeisessä pohjukassa ahtaan ja matalan kulkuväylän päässä ja jäätyen talvella useammiksi kuukausiksi. Pietarilla ei ole taloudellista merkitystä Venäjälle. Pietarin merkitys Venäjälle onkin siinä, että se muodostaa tukikohdan eli ponnahduslaudan sen pyrkimyksille laajentaa valtaansa länttä kohti, Baltian maihin Suomeen ja Atlantin merelle. Venäjän historia osoittaakin, että sen valloitukset ja valtakunnan alueen levittäminen ovat pääosa sen hallitsijain toiminnasta. Siinä on hyvä esimerkki- yksi monista – siitä, kuinka mahtava valtio, joka ei pysty järjestämään sisäisiä asioitaan kunnollsesti eikä ylipäätänsä kykene riittävään luovaan työhön omassa keskuudessaan, koettaa hakea tyydytystä ja korvausta puutteellisuuksilleen valloituksilla ja alueensa suurentamisella.

Mutta Venäjän naapurien kannalta katsoen ei ole syytä tukea tuota valloituspolitiikkaa. Ja tarkemmin asiaa punnittaessa lienee Venäjänkin kannalta parasta ja hyödyllisintä luopua sellaisista laajentamissuunitelmista. Sellainen politiikka ei suinkaan ole elintärkeä sille. Onhan Venäjällä maita, mantereita yllin kyllin venäläisen kansan asuttamilla alueilla ja vielä varsinkin luoteisilla naapureilla. Viljelkööt venäläiset maatansa kunnollisesti ja hoitakoot sisäiset asiansa kevlollisesti, niin he tulevat loistavasti toimeen. Ei Venäjällä siis ole mitään aihetta laajentaa aluettaan vieraitten kansakuntien kustannuksella. Mutta sen naapureille ja juuri Suomelle- ja myös Baltian maille- on elintärkeä asia, että Venäjän valloituksista tehdään loppu ja että sen vuoksi Pietari kukistetaan ja idän vaara poistetaan.

Pietarin olemassaolon puolustamiseksi on kyllä viitattu siihen, että laaja Venäjä tarvitsee pääsyn merelle. Mutta onkohan se tarpeen? Ei luulisi niin olevan enää nykyaikana, kun kulkuneuvot ovat niin suurenmoisesti kehittyneet. Eikä missään tapauksessa tuo pääsy merelle saa tapahtua suomalaisen maan , Inkerin kautta.

Palataksemme taas Itä-Karjalan ja Inkerin vaiheisiin, on merkille pantava, että niitten asema bolseviikkien vallan alla yhä on pahentunut ja lopulta käynyt aivan mahdottomaksi. Neuvosto-Venäjä kyllä, kun se alkuaikoinaan oli heikoissa kantimissa, suostui antamaan Itä-Karjalalle laajan itsehallinnon, johon sisältyi oma eduskunta ja oma virkakieli, sekä Inkerillekin jonkunlaisen kulttuuri-autonomian. Tämä tapahtui TARTON RAUHAN yhteydessä vuonna 1920. ja Suomen vaatimuksesta. Mutta sitoumuksiaan bolsheviikit eivät pitäneet. Moskovan herrat ja niitten kätyrit todella hallitsivat näitä maakuntia. Sama komento kuin muualla Venäjällä tuli pian niihinkin; sama epävarmuus henkeen ja omaisuuteen, sama kauhuvalta ja nälkä. Ns. kulakkia vainottiin, väkeä otettiin pakkotöihin ja talolliset pakotettiin kolhooseihin. Kun sitten Neuvosto-Venäjän asema lujittui ja se rupesi luomaan himoitsevia katseitaan länteen, paheni asema vielä tästäkin. Rajan varmistamiseksi muka ruvettiin suuressa mittakaavassa siirtämään väestöä Venäjän eri ääriin, Siperiaan tahi Transkaspiaan. Rajan lähiseudut autioituivat ja muuanne tuotettiin uusia asukkaita Venäjältä. Tarkoitus oli ilmeinen: koko suomensukuinen väestö oli näiltä seuduilta hävitettävä.

Kun nykyisessä sodassa näitten maakuntain vapautus on käynnissä, tapahtuu se viime hetkellä, jotta niitten asujamisto pelastettaisiin täydellisestä perikadosta. eikä tässä vapauttamistaistelussa ole kysymys mistään valloituksesta, sillä Venäjä on menettänyt kaikki oikeutensa näihin maihin sekä sen kautta, että se on julkeasti rikkonut antamansa sitoumukset kuin myös sen hirmuhallituksen kautta, jota se näissä maakunnissa on harjoittanut tuhotakseen sen suomensukuisen asujamiston. Näitten maakuntien asukkailla on täysi oikeus päästä irti hirmuisännistään ja Suomella on täysi oikeus ottaa ne siipiensä suojaan.Siinä ei ole mitään imperialismia eikä mitään valloitusta, Se on oikeuden jakamista kerrankin näille poloisille seuduille.

Suomi sen ohessa tämän kautta pitää huolta omasta turvallisuudestaan. Pitkä raja Laatokasta jäämerelle on ylen vaikea puolustaa ja Pietari on meille ainaisena uhkana. Liittämällä nämä maakunnat Suomeen varmistuu asemamme huomattavasti.

Tämä on kaunis ohjelma, mutta yksin ja omin voimin emme kuitenkaan psyty sitä suorittamaan. se käy mahdolliseksi vain mahtavan Saksan avulla. Saksahan meitä auttoi itsenäisyytemmekin saavuttamisessa ja niinpä nytkin. Kun saksa viime kesää kävi neuvosto-venäjää vastaan, yhdyimme mekin sotaan ja tähänastiset voitot olemme saavuttaneet yhteistyössä Saksan uljaan armeijan kanssa. yhteinen päämäärämme on bolsheviikkivallan kukistaminen; taitelu siitä on vileä kesken, mutat sitä jatketaan herpaantumattomalla voimalla meidänkin taholta, kunnes voitto on saavutettu. ja kun kerran tili sodan tuloksista tehdään, arvostellaan varmasti meidän panoksemme taisteluihin sen arvoiseksi, etä tavoittettamme, Suur-Suomen luomista, ei pidetä liikanaisena, vaan täysin oiekuden ja kohtuuden mukaisena.

25.3.1942 LAPPEENRANNASSA JUHLAPUHE.

Lähde: Pehr Evind Svinhufvud (1861-1944)  Testamentti kansalleni Sivut 7-13.

 http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/501/

Kommentti. Tämä puhe hahmottaa suomalaista tilannetta, heimomme hajaantunutta asuma-aluetta harvaan asuttuja seutuja ja erillään olevien heimkontien täystuhon uhkaa ja evoluution pakkoa muuttua kompaktiksi puolustusvaltioksi SUOMI FINLAND. Tästä sodasta seurasi paljon suomalaisperäisten henkilöiden siirtymistä itärajamme takaa Kotisuomeen, tiivistettyyn Suomeen. Presidentti Mauno Koiviston aikana koottiin Inkeristä Suomeen haluavia henkilöitä Suomikotiin. Nykyisin on lisäksi menossa Wycliffen toimesta suomalaisheimojen etsintää ja kielikartoitusta ja kielten hahmotusta kirjakielen luomista ja raamatunkäännösten luomista eristykseen jääneille suomalaissukuisille heimoille pitkin entistä Neuvostoliittoa. Myös rauhanomainen rinnakkaiselo NykyVenäjännkannsa on ollut myös heimoyhtyksien vilkastaja ja smalla elintasokin kohoaa vähitellen. Rauha on eduksi tälle sotien ja vihan runtelemalle maailmankolkalle.

www.wycliffe.fi kertoo että vepsäläisiä on 8000 ihmistä jäljellä Petroskoin tienoilla Itä-Karjalassa. Heitä varten on painettu vepsänkielinen Uusi Testamentti.

http://www.compuline.fi/ComDocs/Suomi/uushlp/html/fin-1gvp.htm

Vatjalaiset ovat katoamassa. Heitä on muutama olemassa.

Vain kaukaiset suomalaisugrilaiset heimot ovat rajan takana idässä tmenestyneet.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Komit

Komilaiset omaavat aivan Suomen kaltaisen ihanan maan idässä ja he lienevät niitä ent. bjarmeja myös, kompermjakkeja syrjäänejä ja suomalasiugrilaisia, muta tuskin niin ymmärretään toisiamme. kauan on kansanheimot olleet erillään.

Udmurtit voat myös suomalaisugrilaisia, heitä on vajaa miljoona.

Muistiin 23.1.2008. Kansallamme on ollut sellaisia hyviä johtajia hädän päivinä, että he ovat kuin kanaemo joka kokoaa poikasia siipien alle Suomikotiin.

L Bright

Leabright's Blog

Just another WordPress.com weblog

WordPress.com

WordPress.com is the best place for your personal blog or business site.

%d bloggers like this: