LÄHDE: Peter Bamm. Så började kristendomen. Historia och konst berättar.

Bokförlaget Forum,

Diakonistyrelsens Bokförlag. Stockholm.

Tryckt hos Schauberg, Köln 1960.

Tyska originalets titel.Welten der Glaubens.

Översättning av Frithiof Dahlby.

Typografi av Ian Mackenzie Kerr.

1959© Droemersche Verlags Anstalt, Köln. och Thames and Hudson, London.

Tässä kirjassa kerrotaan mm. miten Euroopan ytmiiin saatiin kristillistä valistusta.

Suomenna muutamia kohtia sivuilta 306-8, joissa kerrotaan Friisimaan apostolista ja Saksan apostolista.

Miten kristinusko tuli Euroopan sydämeen?

EUROOPAN SYDÄN

Ennenkuin Länsi-Rooman valtakunta luhistui, oli Euroopan historiassa lyhyt valoisa silmänräpäys.

Kun koko Etelä-Britannia, koko Gallia ja Limesistä etelään Reinin lännen puoleinen Germaania oli kristittyjä, Reinin itäpuolinen ja Limesistä pohjoiseen sijaitseva Germaania ei ollut koskaan vielä kuulunut Rooman valtakuntaan. Kesti vielä vuosisatoja ennekuin evankeliumin valkeus lopulta ulottui sinne asti. Germaanian säilytti Teutoburgilaismetsien taistelu joutumasta Rooman hallinnan alaisuuteen. Jos germaanit silloin olisivat hävinneet taistelun, kristinusko olisi saavuttanut heidät jo 500 vuotta aiemmin. Miten kelpo kristityiksi saksalaiset sitten tulivatkin, niin Välimeren sivilisaation koulun puolivuosituhantien puuttuminen painoi leimansa kansan huolientäyttämään historiaan. Ehkä roomalaisen valtiotaidon omaksumisella olisi voitu linkkiä varhaisemmassa vaiheessa barbaarisia , intelligenttejä heimoja toisille linjoille. Ehkä juuri germaanit Rooman valtakunnan kehiössä kristillisen uskon siivittäminä olisivat voineet puolustautua idästä tulevien kansain saaltoja vastaan- sen sijaan että he pakenivat niitten jaloista sivilisaation kukoistaviin provinsseihin tuhoten ne.

Länsi-Rooman valtakunnan hajoamisessa katosi kristinusko miltei kokonaan Galliasta ja aivan kokonaan Britanniasta ja Germaaniasta. Nyt oli sitten jälleen otettava tehtäväksi Euroopan voittaminen Ristille.

Ratkaiseva historiallinen tapahtuma oli frankkilaisen kuninkaan Klodvigin kristillinen kaste Reimsissä vuonna 496 A.D. Tästä kasteesta oli kaksi tärkeää seuraamusta. Kun kuningas Klodvig suhteellisen lyhyessä ajassa oli onnistunut taivuttamaan Gallian- suurimman osan vanhaa roomalaista Galliaa- ja saattanut tämän hallitsemansa maan Rooman kirkon alaisuuteen, lopettivat muutkin germaaniheimot Reinin ja Pyreneitten välillä potkimasta tutkainta vastaan ja vastustamasta Roomaa ja väki, joka oli suurelta osin ariaaneja, siirtyi katoliseen uskoon.

Nyt oli koko Gallia saatu voitettua takaisin Rooman kirkkoon. Mutta vielä vaikuttavampi oli toinen seuraamus kuningas Klodvigin kasteesta. Frankkikuninkaat- kuten Konstantin Suuri- hyötyivät kirkon vahvasta organisaatiosta. Niin Klodvigkin hyödynsi sitä oman maallisen nuoren valtansa vahvistukseksi. Kiitokseksi frankkikuninkaat ja heidän valtionhovinhoitajansa ( major domukset) aikojen kuluessa yhä merkittävämmissä määrin antoivat tukensa monen vaaran uhkaamalle Roomalle, jolla tuskin oli odotettavissa Bysantilta mitään apua. Tällainen trendi sai huippunsa Kaarle Suuren kruunajaisissa keisariksi Paavi Leo II:n aikana Rooman Pietarinkirkossa. Samaiset germaanit, jotka olivat murskanneet Rooman valtakunnan, saattoivat Imperium Romanum-aateen virkoamaan uudelleen eloon.

Samoista germaaneista, jotka olivat aiheuttaneet kristikunnalle niin suurta vaaraa, oli tulevaisuudessa tuleva kristikunnan vahvimpia puolustajia.

Iiriläis- ja englantilaismunkit halusivat julistaa evankeliumia pakanakansoille. Heidän lähtökohtanaan oli merovinkien ajan kristityksi tullut Gallia. He menivät Elsassiin, Reinin yläjuoksun varsia, Boden-järvelle päin, Itävaltaan ja Mainin varsille. Vähitellen voitettiinkin takaisin koko alue, joka kerran oli kuulunut Länsi-Rooman valtakuntaan. Mutta- pohjoinen Eurooppa oli edelleen täysin suljettuna kristinuskolle. Tämä Euroopan pakanuuden linnoituksen keskus oli saksilaisten maa. Saksilaisten yhtä uhmapäiset naapurit pohjoisessa olivat friisiläiset. Saksilaisista etelään päin sijaitsi Hessen ja Thüringen. Munkkievankelistojen ote pakanuuden linnakkeesta alkoi Friisien maasta.

Frankkikuninkaan Dagobett I:n aikana Kölnin piispa perusti Utrechtiin kirkon vuonna 650. Piispa Wilfrid ( Riponin suuri apotti, joka oli voimallisesti vaikuttanut Whitbyn synodin päätöksiin) oli kerran Rooman matkallaan tullut Frieslandiin vuonna 678. Piispalla oli onnea: juuri sinnä vuonna oli sillisaalis ollut tavattoman runsas ja väestö katsoi sen johtuvan tästä hurskaasta miehestä. Hänet otettiin ystävällsisti vastaan ja hän sai kastaa monta aatelista ja suuret joukot kansaa kristinuskoon.

Hänen oppilaansa oli Willbrord Northumberlandista ( Riponissa koulutuksen saanut) ja hän jatkoi piispa Wilfridin työtä vuoden 690 jälkeen. Pyhä Willibrord teki Utrechtista käsin lähetysmatkojaan pakanalliseen Frieslandiin. Jonkin verran hänellä olikin menestystä, muta hän ei onnsitunut vakuuttamaan koko kansaa kääntymään kristinuskoon.

Pippin Pieni ( Kaarle Suuren isä) ja koko frankkivaltakunnan valtiohovimestari ( major domos vuodesta 687) laajensi hallintoaluettaan nopeasti kristittyyn eteläiseen Friisimaahan. Hän lähetti Willbrordin Roomaan kirje mukana ja pyysi paavi Sergiusta vihkimän Willbrord piispaksi. Mitähän Paavi Sergius lie ajatellut, kun hän juhlallisesti vihki anglosaksisen Willbrordin arkkipiispaksi vuonna 695? Paavi Sergius ites oli syyrialainen. Juuri hänen paaviutensa aikana hänen oman kotimaansa Syyrian sekä Palestiinan että Egyptin kirkot olivat joutuneet eroamaan Rooman johtajuudesta arabialaisten valloittajien painostuksen alla. – ja nyt hänen eteensä polvistui anglosaksi, joka kuuluu kansaan, jossa vain pieni aika aiemmin oli vallinnut täysi pakanuus! Oli tuskin kulunut täyttää sataa vuotta siitä, kun Paavi Gregorius Suuri oli lähettänyt legaattinsa pyhän Augustinus-munkin Englantiin ja nyt nämä vasta-kääntyneet ovat jo täynnä intoa voittaa Ristin sanomalle jopa niitä Euroopan maita, jonne Rooman kirkko ei koskaan historiansa aikana ollut edes yltänyt.

Pyhä Willbrord vaikutti mileti puoli vuosisataa Friisien maassa. Hän kuoli vuonna 738. Tämä friisien Apostoli sai viimeisen leposijansa Echternachin luostarissa, jonka hän itse aikoinaan oli perustanut.

Winfrid– myöskin anglosaksi- toimi vuosina 719- 722 Willbrordin apuna.

Winfridin unelmana nuoruudesta oli ollut saada julistaa evankeliumia, Ristin sanomaa , friisiläsiten maassa ja saksilaisten keskuudessa. ”meidän isiemme maassa, joiden asukkaat ovat meidän verisukulaisiamme” kuten hän sanoi.

Winfridistä oli tuleva krsitikunnan suurimpia läehtystyöntekijöitä. Hän on Saksan historiassa BONIFATIUS– niminen, Saksan Apostoli (671- 754) Hänen nuoruuden unelmansa ei tosin täyttynyt, sillä kun hän 80 vuotiaana pitkän työpäivän tehneenä vielä tahtoi menna Friisien maahan pohjoiseen julistamaan. Siellä Friisimaan Dokkumissa hänet ryöstettiin ja surmattiin.

Vasta frankkikuningas Kaarle Suuri (742-814) -Rex Dei Gratia -, onnistui miekallaan kääntämään saksitkin kristityiksi.

JATKO:

Saksan Apostoli Pyhä Bonafatius

Muistiin 27.1. 2018

Leabright's Blog

Just another WordPress.com weblog

WordPress.com

WordPress.com is the best place for your personal blog or business site.

%d bloggers like this: