Siihen aikaan kun isoisä Juho H. Uoti painatti Kotioppaan kansanterveyden kohentamiseksi 1912 ja koulutti Helsingissä luontaishoitajaryhmiä 1913:sta eteenpäin.

(sittemminhän saatiin uotilainen luontaiskylpyläkin Papulantielle Viipuriin ja Augusta Uoti kävi katsomassa,  että hoidetaan ohjeiden mukaan) –

niihin aikoihin kuitenkin Viipurissa tapahtui pahoja.

Mainitaan sellainenkin episodi, että Viipurin Hovioikeuden jäsenet vietiin rikollisina Krestyn vankilaan Nevajoen rannalle, koska eivät hyväksyneet kansamme venäläistyttämispolitiikkaa. Miten ihmeessä tällainenkin on tehty?!

(Eipä ihme, että isoisän esikoinen lähti heti ylioppilaaksi tultuaan Saksaan 1919 ja isänikin sitten perässä 1922 opiskelemaan lääketiedettä, kun isoisä oli jäänyt junan alle Pukinmäessä 4.10. 1920).

Katson Wikipediasta tuota Viipurin asiaa.

Samassa yhteydessä mainitaan myös kalterijääkäreitä– jääkäreitäkin napattiin sinne Krestyyn.

SITAATTI 1.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Krestyn_vankila

”Vankila rakennettiin vuosina 1884–1892 arkkitehti A. Tomishkon piirustusten mukaan. Vankilaa ympäröivän neljä kilometriä pitkän muurin sisälle muurattiin punatiilestä kaksi ristin muotoista, viisikerroksista sellirakennusta, joihin tuli yhteensä 960 selliä. Vankila oli rakennushetkellään tarkoitettu yhteensä 1 150 vangille. Muurien sisään rakennettiin myös kaikki tarvittavat huoltorakennukset, kuten sairaala, eräänlainen tehdas, keittiö ja muita pienempiä rakennuksia. Ylimpään kerrokseen rakennettiin viisikupolinen Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkko.

Aikojen saatossa vankilassa on pidetty erilaisia rikollisia ja erityisesti Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen myös poliittisia vankeja. Suomalaisia vankilassa istui muun muassa sortokausien aikana, kun sinne vangittiin vuoden 1912 yhdenvertaisuuslakia vastustaneita virkamiehiä ja muutamaa vuotta myöhemmin nk. kalterijääkärit. Helmikuun vallankumouksen aikana vuonna 1917 kaikki Krestyssä sillä hetkellä olleet vangit vapautettiin. Marraskuussa 1918 Krestyn vankilan kirkko suljettiin ja sen kupoleiden päällä olleet ristit poistettiin. Kirkkoa alettiin käyttää kerhotilana”.

Kommenttini:

— SIIS: me suomalaiset vain suomalaisuutemme takia olimme kuin rikolliset venäläishallituksen mielestä. Tuleehan siitä itsenäistymisen tarvetta vähitellen. Jos venäläishallitus olisi ollut mielin kielin suomalaisvähemmistölleen, olisimme vieläkin tyytyväinen vasalli siinä kompleksissa -ehkä. Se vaara oli ilmeinen. Suomalainen rakastaa hyviä oloja ja ystävällistä hallintoa ja armeijan syntyminen oli varsinainen armeijan synnytys.

Mutta ulkomainen julmuus tosiaan oli kohennuskeppi Suomen valtion alulle – josta syystä Jumala taivaassa oli päättänyt antaa kansallemme asumisen rajat ja meidän mahdollisuutemme itsenäisenä valtiona- kun aika oli kypsä!

Jesajan sanat (Jes. 59: 14 -17)

”OIKEUS työnnetään takaperin

ja VANHURSKAUS seisoo kaukana,

sillä TOTUUS kompastelee torilla

ja SUORUUS ei voi sisälle tulla.

Niin oli TOTUUS kadonnut

ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi.

Herra näki sen

ja se oli hänen silmissänsä paha,

ettei ollut OIKEUTTA.

Ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä,

ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin.

Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä

ja Hänen VANHURSKAUTENSA häntä tuki.

Ja Hän puki yllensä VANHURSKAUDEN kuin rintahaarniskan

ja pani PELKASTUKSEN kypärin päähånsä,

ja Hän puki koston vaatteet puvuksensa

ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan.

….

Taivaasta puututtiin kansoissa näkyviin vääryyksiin: Tästä kansainvälisestä mylläkästä, mikä ihmiskuntaan sitten 1900-luvulla tuli ( sodathan ovat yli-inhimillinen ilmiö, Jumalan ruoska maailmaan- yksi niistä neljästä suuresta vitsasta: rutto, kato, nälkä, sota- kansojen pahuuden tähden),  ja silloin syntyi monta oikeusvaltiota, myös kristikunnan Suomi ja Juudan kansan Israel ja molemmat kansat saivat oman armeijansa. Sillä Jumala on Herra Sebaot, Armeijoiden Jumala ja vaikuttaa kansoissa puolustusta vääryyttä ja kansan kuolemaa vastaan, mikä käytännössä tarkoittaa oikeuslaitosta ja puolustusarmeijaa- sillä muuten vallitsee kansaintuhoojat.

SITAATTI 2. Wikipedialähteestä:

Krestyn vankilassa olleita suomalaisia virkamiehiä ja arvohenkilöitä.

” Viipurin maistraatin jäseniä ja 23 Viipurin hovioikeuden virkamiestä joutui vankeuteen venäläisten yhdenvertaisuuslain vastustamisesta. Luettelossa henkilön virka vankeushetkellä.

  • Akseli Andersson, Viipurin hovioikeuden asessori, Krestyssä 1913[1]
  • Hugo Backmansson, sotilas, taiteilija, panttivankina Krestyssä 1918[1]
  • Torsten Boisman, Viipurin hovioikeuden notaari, vankina Krestyssä 1913–1914
  • Ernst von Born, Krestyssä 1915[1]
  • August Wilhelm Brunou, hovioikeudenneuvos Viipurissa, Krestyssä 1912–1913[2]
  • Egid Elfvengren, hovioikeudenneuvos Viipurissa, Krestyssä 1913[1]
  • Arthur William Forsman, hovioikeudenneuvos Viipurissa, Krestyssä 1917[3]
  • Emil Forsström, Viipurin hovioikeuden asessori, Krestyssä 1917[4]
  • Uno Gadd, hovioikeudenneuvos Viipurissa, Krestyssä 1915[5]
  • Arvid Reinhold Lilius, Viipurin hovioikeuden asessori, Krestyssä 1913[6]
  • Hjalmar Neovius, hovioikeuden notaari Viipurissa, Krestyssä 1913–1914[1]
  • John Nordgren, hovioikeudenneuvos Viipurissa, 1913[1]
  • Gösta Nordgren, henkikirjoittaja, Krestyssä 1917[7]
  • Karl Nylenius, Viipurin hovioikeuden apujäsen, Krestyssä 1913[1]
  • Uuno Kleofas Filip Ronimus, oikeusneuvosmies Viipurissa[8]
  • Gustaf Wilhelm Sandbäck, Viipurin kaupuginviskaali, Krestyssä 1914[9]
  • Karl Elis Saxén, hovioikeudennotaari Viipurissa, Krestyssä 1913–1914[10]
  • Johan Selin, hovioikeuden notaari Viipurissa, Krestyssä 1913–1914[1]
  • Karl Harald Söderhjelm, hovioikeuden viskaali Viipurissa, Krestyssä 1913–1914[11]
  • Aleksandr Henrik Söderman, Uudenkaupungin pormestari, Krestyssä 1913[12]
  • Kalle Pekka Zimmermann, Viipurin kunnallispormestari, Krestyssä 1915[13]
  • Otto Åkesson, Viipurin hovioikeuden apujäsen, Krestyssä 1913–1914[1]
  • Werner Waldemar Öhrbom, oikeusneuvosmies Viipurissa, Krestyssä 1914[14]

SITAATTI 2. Jääkäreistä, jotka napattiin kalterin taakse.

Kalterijääkärit eli špalerniitit olivat niin sanottujen routavuosien loppuaikana eli osapuilleen vuosina 1914–1917 venäläisten Suomessa pidättämiä jääkäriliikkeen värväreitä ja yhdysmiehiä. Yleensä eri peiteammattien suojissa toimivia, esimerkiksi kauppamatkustajiksi tai metsänostajiksi naamioituneita aktivisteja jäi kiinni kaiken kaikkiaan 78 miestä.[1]

Kalterijääkärit tuomittiin eriasteisiin rangaistuksiin ja passitettiin Pietariin Krestyn ja Špalernajan vankiloihin. Kuuluisia kalterijääkäreitä olivat muun muassa Aarne Sihvo, Vihtori Kosola, Artturi Leinonen, Esko Riekki, Yrjö Ruutu ja Kyösti Wilkuna.

Kolme kiinni jääneistä tuomittiin kuolemaan, loput elinkautiseen vankeuteen. Ensimmäisen maailmansodan aikaisten Venäjän sekavien olojen vuoksi teloituksia ei pantu toimeen, sillä vangituilla oli oikeus anoa armoa keisarilta, mutta armonanomuksia ei käsitelty. Kaikki vangitut jääkärit istuivat pietarilaisissa Krestyn ja Špalernajan vankiloissa odottamassa teloitusta tai siirtoa Siperiaan. Siirrot jäivät kuitenkin tekemättä, koska niitä ei saanut silloisen lain mukaan tehdä ennen kuin keisari olisi käsitellyt armonanomukset, mihin hallitsijalla ei ollut aikaa. Tämän vuoksi vankien siirrot päätettiin tehdä vasta rauhan solmimisen jälkeen.[2]

Helmikuun vallankumouksen aikana 11.16. maaliskuuta 1917 kansanjoukot valtasivat Krestyn ja Spalernajan vankilat ja vapauttivat vangit, myös kalterijääkärit.[3]

Vapauduttuaan kaikki vankilassa istuneet aktivistit siirtyivät Saksaan ja liittyivät Jääkäripataljoona 27:ään. Koska heidän ryhmänsä oli pitkän vankeuden johdosta hitsautunut varsin tiiviiksi, saksalaiset esimiehet sallivat heidän muodostaa oman komppaniansa. Komppanian tunnukseksi otettiin Špalernajan avain, minkä yksi heistä, insinööri Harry Backberg, talletti taskuunsa vapautuksen hetkellä. Avaimesta tehtiin kultainen pienoisjäljennös, johon liitettiin katkaistut jalkaraudat. Jalkarautojen esikuvana oli vuonna 1912 vangitun Helsingin yliopiston miekkailun- ja nyrkkeilynopettajan, maisteri Mauritz Mexmontanin kahleet, joissa tämä oli istunut vallankumoukseen asti.[4]

Komppania otti osaa sotatoimiin Kuurinmaalla, ja jotkut kalterijääkäreistä haavoittuivat vakavasti muun muassa venäläisten taistelukaasuhyökkäyksissä. Useita kaatui jo Kuurinmaalla ja lisää Suomessa.Viimeiset kalterijääkärit sopivat keskenään jo ennen sotia, että kukin heistä pyrkii luomaan sopivan muistomerkin symboloimaan maanpuolustus- ja jääkäriaatetta.[5] Muistomerkit tarkoitettiin maanpuolustusaatteen symboleiksi, ei niinkään henkilökohtaisiksi monumenteiksi.

Esimerkiksi vääpeli Jussi Reinikainen rakensi kopion entisestä vankisellistään hautakammiokseen Simpeleen Koantausjärven Iivanansaareen. Hänen tuhkauurnansa sijoitettiin sinne. Tässä kohdin henkilökohtainen ja yleisempi symboliikka lyövät kättä, koska Reinikainen oli paikallisen maanpuolustusaatteen ja -toiminnan merkittävimpiä kantavia voimia kuolemaansa saakka.[6]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalterij%C3%A4%C3%A4k%C3%A4rit

SITAATTI 4. Eino Leinon runo

Löytyy myös Viipurin tuomaristosta tarkempi historiallinen kuvaus Krestyn vankeuden ajasta ja vapautumisen jälkeisestä ajasta. Eino Leinon runo on tässä linkissä.

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167233-viipurin-hon-tuomarien-paluu-krestyn-vankilasta-100-vuotta-sitten

Suomen kansallisen taistelun niin monet vaiheet runon keinoin ikuistanut Eino Leino kirjoitti noista miehistä runon Krestyn joulu (kokoelma Painuva päivä, 1913);

http://runosto.net/eino-leino/painuva-paiva/joulu-krestyssa/

Joulu Krestyssä

Pian soivat joulukellot kaikkialla,
Jumalan rauha kulkee kautta maan,
näkymätönnä joka akkunalla
jo joulutonttu tanssii tanhuaan.
Mut mustat on vankilan muurit.

 

Jo siskot siskoihinsa yhtyy, taatot
taas perhepiireihinsä sulkeutuu,
ja maammo muistaa monet joulu-aatot,
kun kukki itsellekin ilonpuu.
Mut kolkot nyt on kodit Suomen.

 

On ilo poissa. Muistuu meillä mieleen
ne miehet, jotka väärin vangittiin,
ne kodit, joissa jäänyt ovenpieleen
on jouluksikin suru synkkä niin,
että kynttilät tahdo ei tuikkaa.

 

Ja he ei sentään ole tehneet muuta
kuin minkä tekee joka kunnon mies,
he suojanneet on Suomen joulupuuta,
meill’ että oisi oma kotilies,
isänmaa, emonkieli ja laki!

 

Nään heidät selvään. Tunnen heistä monta.
Jokaisen käteen käydä tahtoisin,
sanoa – sana kuink’ on arvotonta! –
ei, hiljaa ehkä pois ma hiipisin
ja virkkaa voisi en mitään.

 

Ma tiedän: tunteet politiikan vaa’ssa
ei paljon paina, ehkä sentään vähän.
Mut tiedän myöskin: ellei tunteet maassa
nyt liiku, ei meist’ ole elämähän,
vaan käyköön kaikki kuin käykin!

 

Ne kunnon miehet! Isät, äidit heidän,
jo kuolleet taikka vielä elävät,
jos kenenkään, on tässä kiitos teidän,
tuhannet teitä tänään kiittävät,
kun annoitte urhoja maalle.

 

Ja mieleen heidän kun te istutitte
tuon tunnon, että oikeus on pyhä,
ja siinä uskonnossa kasvatitte
nuo miehet, jotka siihen uskoo yhä,
ja joista vuossadat kertoo.

 

Ja lapset, joill’ on onni olla heidän,
te saitte muiston kadehdittavan,
tiedätte: Suomen vastaisuus on teidän,
sen isät loivat yössä vankilan,
ja huonommat liene ei pojat.

 

Sanoinko, kolkot kodit Suomen oisi?
Ei, joulurauha kulkee kautta maan.
Iloa eikö itsetunto loisi,
me että kunnon kansaan kuulutaan?
Ja siitä me kiitämme heitä.

 

Ja kolkko heille oisko Krestyn koppi?
On heillä sentään jouluseuranaan
se hyvän omantunnon vankka oppi,
joll’ on he nostanehet Suomenmaan,
kun meilt’ oli usko jo mennä.

 

Palavat heille kaikki kynttilämme,
jokainen kuusi heille kumartaa,
soi syvimmällä meidän sydämissämme
kuin jouluvirsi sana: isänmaa.
Mut kunnia, kunnia heille!

(Kirjoittanut Eino Leino 1913)

 

Muistiin vuosista ennen itsenäisyyttä . 6.9. 2017 klo 10:00.

Leabright's Blog

Just another WordPress.com weblog

WordPress.com

WordPress.com is the best place for your personal blog or business site.

%d bloggers like this: