(449) Aikatekijä ja ihmiskunnat
”Ad mea ve-ezrim!” Onnea 120 vuoteen saakka!”
Siitä on kauan aikaa,
kun aika rupesi olemaan
Ja Kaikkivaltiaan Olemus, Aivoitus
ihmisille hahmottumaan.
Kestäähän monta vuotta,
ihmiskunnan kerrallaan,
että joku rupeaa ajan alkua
taas uudesti tutkimaan.
Kuin yhden sekunnin heinä
ihmiskunta kerrallaan
aloittaa aakkosista
ja päättää omegaan.
Se paraskin pitkä aika (120 v)
on yhden kalenterin,
vaikka sen päästä päähän
vain eli Mooseskin.
Kun toisilleen Juudan kansa
onnea toivottaa,
niin maksimaalisesti
koko kalenterin aikaa:
Ad mea va-ezrim
Olkoon elinpäiväsi
Sata kaksikymmentä vuotta!
Niin eli Mooseskin.
Raamatunlukukaava
on siten laadittu,
että kattaa nuo ikävuodet.
Niin on kauan jo luettu!
Apostoli Paavali ja luomakunnan alun pohdinta
Rabbiinikoulun oppilas Paavali
nuoruutensa opiskeli,
keski-iässä seurakunnille
kirjeensä kirjoitti,
vaan ne vanhuuden kypsät päivät
taivaaseen tallentui. (Ps.71)
Kylvetyn Sanan satoa nykyään
Jumalan Henki jo pui.
Paavali kirjoitti myöskin paljon
Aikojen Alusta:
Kristus oli ennen kaikkia. Hänessä
pysyy kaikki voimassa. (Kol.1:17)
Hän on Aamen ja Uskollinen,
Totinen, Todistaja.
Luojan Luomakunnan Alku,
Jumalan Karitsa.
Luojan ensimmäinen teko,
ennen ajan alkamista.
Nyt myös esikoinen niissä,
jotka nousevat kuolleista.
Hän on Alku luomakuntaan,
turmeltumattomaan,
jonne Sanan saarnalla
kansalaisia kootaan.
Tämän ajan ihmiskunnan seurakunta
Jumala jatkaa työtään,
kaaokset järjestää.
Kuin heinät yhden kesän
ihmiskuntia viriää.
On uskovilla kiire
Tänä Päivänä
Jumalan Sanaa julistaa
maailman äärissä.
Onhan sitä aina,
joka kesänä,
rikkaruohon voima
ylen virkeä
ja hyvän kylvön siemen
helposti tukahtuu
ja kato nielee kaiken,
vuoliaisetkin vaipuu.
Päivät ohi kulkee,
varjot pitenee,
vaan jos Luojan kuva
sydämissä ilmenee,
silloin versoo maasta
Hänen Nimensä,
ja kuin maasta kasveja
kansaa ja ihmistä.
Polvesta polveen säilyy
Jumalaa pelkäävät,
niin kauan kuin päivyt paistaa,
kuu, tähdet kiertävät. (Ps. 72)
Ajan suhteellisuudesta
Ruoho kasvaa, kukoistaa.
Talvi tulee. Jäätyy maa.
Uusi ruoho kohoaa.
Kevät sade virvoittaa.
Ruoho tuottaa kukkasen,
heilimöiden hetkisen.
Häivähtää. pohtii suuriaan,
tutkii, onko Jumalaa.
Ruohoaivoneuvoskunta
ehkä jonain päivänä
päättää ennen unta, lunta
olla Luojan kieltäjä.
Tietää kyllä Jumala
on ihmiskunnassa aika
ja kukoistus kuin kukkasen.
Hän on PITKÄMIELINEN.
Hän muistaa, mitä tekoa
on tehnyt kerran tomusta
Luomistyötään jatkaen
Hän antoi Liittonsa Uuden
ja nyt joka sukupolvesta
kasvattaa iankaikkista. (Ps. 103)
17.8. 2018
Leabright's Blog 