12.10.2007 23:33 ( Israelin Aika on viimeinen päivä Tishrey kuuta 5768)
Israelin Jom Kippur- sovintopäivä ei ohittunut ilman miekkaa yhden äidin sydämeen.
Pikkuinen 9 vuotias tyttönen oli ollut liikkeellä myös ja oli synagogan edessä olevassa joukossa  –
Israelin ankarimman paastopäivän vedettömän paaston sääntöä ei sovelluteta pieniin lapsiin eikä sairaisiin eikä odottaviin äiteihin, joten lapset saivat liikkua ja tyttökin oli pyörällään.Â
Mutta jo 3 viikkoa aiemmin  jotkut nuoret arabit Arab a Shibli- nimisestä kylästä suunnitelleet suorittaa jonkin riehuajon Israelin pyhimpänä päivänä ja treenasivat jo edeltä jonkinlaisella joka- maaston ajokilla  sellaista raivoajoa, jolla he sitten 120 km tunnissa syöksyivät synagogan lähellä seisovaan  joukkoon Taaborin kylässä   ja 9 vuotias tyttö, Tal nimeltään, sai surmansa.
 Syyskuun alussa miehet olivat miehet säntäilleet ajokilla hurjaa vauhtia Taaborin kylän bensiiniasemalle ja tällöin virkapukuinen rajavartioston poliisi oli nuhdellut sellaisesta menosta. Miehet eivät asiasta piitanneet, sanoivat poliisille, että tämä saa sitten odottaa,  mitä tullaan tekemään Jom Kippur-päivänä ja jatkoivat hurjaa ajoaan. (When a Border Police volunteer castigated him for this, he answered: “Wait and see what we’ll do to you on Yom Kippur.” ) Asia Israelissa on valtionsyyttäjän tasolla.
LÄHDE: Arus7 Ronen G. “—Planned Yom Kippur Rampageâ€.
23.9.2007 Ei saanut Israel kokea rauhanajan Sovintopäivää tänäkään vuonna. Mutta Jumalan varjeluksesta saatiin eliminoitua ajoissa Tel-Avivin metropoliin suunniteltu itsemurhaterroristin isku Sikemistä käsin. Tässä puolustusoperaatiossa menetti henkensä nuori Ben-Zion Ha-Ne´eman.
Tänään mainitsee Ruotsin TV-uutiset myös siitä militäärioperaatiosta 9.9., minkä Israelin ilmavoimat tekivät jonnekin Syyrian rajamaille, missä aiemmin on ollut hermokaasuonnettomuus paikallisessa tehtaassa ja useita paikallisia oli menehtynyt niihin( sariini ja VZ). Menehtyneissä oli pohjoiskorealainenkin. Arvellaan että alueelta on saatu näyttöä radioaktiivisesta materiaalista. Tarkempaa analyysia ei ei ole lehdissä vielä julkaistu Mr. Ehud Baraq itse johti kapea-alaisen operaation.
Katz Lisa kertoo juutalaisuudesta seuraavaa
http://judaism.about.com/od/yomkippu1/ss/yk_prayers_5.htm
â€Mooseksen Lakia luetaan om Kippur päivänä III Mooseksen kirjasta luku 16.,joka kertoo jumalanpalveluksesta, joka tapahtui siihen aikaan, kun Jerusalemin temppeli oli toiminnassa. Tässä kohtaa Mooseksen lakia Jumala antoi Mooseksen kautta kansalle tiedoksi että tämä on ikuinen säädös vuosittaisesta sovintopäoivästä. III M 16:34.
Tähän sovituspäivään liittyy kehoitus paastota ja olla tekemättä mitän askaretta. ja keskittyä tähän sovituksen asiaan Jumalan edessä , jokainen Israelin maassa syntynyt tai muukalaisena maassa oleva henkilö oli velvoitettu tähän paasto-ja sovituspäivään. III M.16: 29-30.
IV Mooseksenkirja 29:7-11 kuvaa myös tätä päivää. ja tämän säädöksen noudatus oli osoitus komplianssista. Israelin uskoon kuulumisesta.
Profeetojen kirjoista Jesja 57:14-58:14 fokusoi myös tämän päivän merkitykseen asian hengelliseltä kannalta.
Jae 58: 10.Jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä.â€
Kommenttini:
Tästä huomataan että Jom Kippur- sääntö oli täydellinen lepo-ja paasto. Paitsi että valitut papit tekivät sovitustyön. Mitä siihen on aikojen kuluessa lisätty on rukousta ja tekstinluentaa pappien sovitusuhrien antamisen sijasta. Papeille päivä oli luonnollisesti työpäivä. Temppelityön sijasta nyt uhrataan Jumalalle rukouksia ja kiitoksia. Päivän merkitys on ikuinen. Jumala on ikuinen.
Näitä sovituspäiväaiheisia rukouksia on useita, vuosituhantisen tradition ajoilta.
Tavalliselle kansalle tietysti on täysi työ olla vedettä ja ruoatta 25 tuntia. On vaarallistakin lähteä vesipaastossa tekemään raskasta työtä. Itseasiassa Mooseksen antaman käskyn mukaan päivä on kansalle hyvin virkistävä totaali lepo ja jos sen ottaa sellaisena päivänä, voi jopa sairaudet kääntyä paranemaan.
22.9.2007 16:41