ICF, International Classification of Functioning), Disability and Health) (WHO 2001)
ICF-kirja on käsitelty Suomen Lääkärilehdessä
ja siitä oli valaiseva artikkeli 6.2.2006 tulleessa numerossa.
WHO:n uusi toimintakykyluokitus ICF
ja Suomessa nykyään käytössä oleva fyysisen toimintakyvyn arviointimenetelmä.
Lähtökohdat (Bakgrund; alustus, underlag)
Toiminta- ja työkyvyn taso ja niitä rajoittavat ( begränsande) tekijät on pystyttävä arvioimaan luotettavasti.
WHO:n uusi toimintakykyluokitus ICF on kehitetty määrittelemään muonipuolisesti terveydentilaan liittyvän toimintakyvyn aihealueita (domän), joita voidaan käyttää viitekehyksenä henkilön toimintakyvyn (funktionsförmåga) arvioimisesa ( bedömning).
Tämän selvityksen tavoitteena (syfte, mål) oli kartoittaa (kartlägga) Suomessa pääasiassa kuntoutuksen (REHAB) alueella käytettäviä fyysisen toiminta- ja työkyvyn arviointimenetelmiä sekä selvittää, miten ne sijoittuvat ICF-luokituksen ( klassifikation) osa-alueille.
(TAVALLINEN ICD on luonnollisesti perusluokitus:Näistä enemmän täsä lähteessä:
ICF
Menetelmät ( metoder, methods )
Kysely intervju) toteutettiin keväällä 2002 lähettämällä yhteensä 160 kyselylomaketta (enkät) sairaaloiden fysiatria-, kuntoutus- ja toimintaterapiayksikköihin ja muihin alalla toimiviin laitoksiin.
Tulokset ( resultat)
Selvityksen mukaan Suomessa oli käytössä huomattava määrä erilaisia fyysisen toimintakyvyn arviointimenetelmiä.
Päätelmät (Sammanfattning, Conclusion)
Arviointimenetelmien standardoinnin ja siihen liittyvän menetelmäkehittelyn tarve on ilmeinen. ICF-luokitus tarjoaa moniammatillisen viitekehyksen (referensram) ja käsitteistön (terminologi, begreppsram), jonka avulla myös arvioimismenetelmiä on mahdollista kehittää joustavasti(smidigt).
Toimintakyvyn käsite (begreppet funktionsförmåga) on noussut terveydenhuollossa ( hälsovård) ja sosiaalivakuutuksessa (socialförsäkring) viimeksi kuluneina vuosina hyvin keskeiseksi tekijäksi. Valtioneuvosto ja eduskunta ovat vuosina 1998 ja 2002 kuntoutusselontekojen (1,2) yhteydessä asettaneet toimintakyvyn palauttamisen (återställande) tai säilyttämisen (bibehållande) kuntoutuksen keskeiseksi tavoitteeksi. Samoin lääketieteellisen hoidon tavoitteena on useimmiten toimintakyvyn edistäminen (befrämjande) erityisesti kroonisissa sairauksissa.
Sosiaaliturvan ( social trygghet) etuuspäätöksiä varten on pystyttävä arvioimaan luotettavasti henkilön toiminta- ja työkyvyn taso ja niitä rajoittavat tekijät. Työeläkelainsäädännön (TEL) uudistuminen lisää osaltaan toiminta- ja työkyvyn arvioinnin merkitystä. Kuitenkin toimintakyvyn yhdenmukainen ja yhdessä sovittu ( konventiell) määrittely puuttuu kliinisestä käytännöstä tai vakuutuslääketieteestä (försäkringsmedicin)
WHO
on hyväksynyt vuonna 2001 uuden toimintakykyluokituksen (ICF, International Classification of Functioning), Disability and Health) (4), jonka suomentamisesta STAKES on vastannut (5). ICF-luokituksessa toimintakykyä ei käsitetä pelkästään terveydentilan seurausilmiöksi (följdfenomen) , vaan luokitus on kehitetty määrittelemään monipuolisesti
Terveydentilaan liittyvän toimintakyvyn aihealueita. Aihealueita ja niiden yksittäisiä kuvauskohteita voidaan käyttää henkilön toimintakyvyn arvioinnissa luokittelemalla systemaattisesti henkilön toimintakykyä, toimintarajoitteita ja terveyttä koskevaa tietoa.
ICF-luokituksen osa-alueet ovat
kehon toiminnot ( kroppsfunktioner, body functions (b)
ja rakenteet ( strukturer, structures), (s)
suoritukset ( genomförande, aktiviteter, activities) (a)
ja osallistuminen ( delaktighet, participation),(p),
ympäristötekijät ( omgivningsfaktorer, environment), (e)
ja yksilötekijät ( personfaktorer, personality factors ).
ICF-luokituksen mukainen käsitteiden määrittäminen ei ole toimintakyvyn arvioimista tai mittaamista, vaan se edellyttää luokituksen käsitteitä vastaavien arviointimenetelmien käyttämistä.
Terveydenhuollossa on käytössä runsaasti erilaisia toimintakyvyn tutkimusmenetelmiä, joita on äskettäin koottu lääketieteellisestä näkökulmasta kirjaksi (6). Eurooppalaisessa kuntoutusalan selvityksessä todettiin, että toimintakyvyn arviointiin käytetään useita satoja erilaisia menetelmiä, joista monia käytetään vain muutamissa yksiköissä ja pienille diagnoosiryhmille(7).
Suomessa käytössä olevista toiminta ja työkyvyn arviointimenetelmistä ei ole käytettävissä tarkkaa tietoa. Tämän selvityksen tavoitteena oli kartoittaa Suomessa, pääasiassa kuntoutuksen alueella, käytettäviä fyysisen toiminta- ja työkyvyn arviointimenetelmiä sekä selvittää, miten ne sijoittuvat IFC-luokituksen eri osa-alueille. Selvitys on osa laajempaa Kansaneläkelaitoksen (KELA) käynnistämää hanketta (8), jonka raportti on luettavissa osoitteessa http://www.stakes.fi/verkkojulk/#2004.
Aineisto ja metodi
Kysely toteutettiin keväällä 2002 lähettämällä yhteensä 160 kyselylomaketta sairaaloiden fysiatria-, kuntoutus- ja toimintaterapiayksikköihin ja muihin alalla toimiviin laitoksiin. Lomakkeita palautettiin 93, joista osa oli yhden henkilön kokoamia, osa oli koottu ryhmätyönä ja osa laitoksista oli jakanut lomakkeita eri toimipisteissä. Tästä syystä eräät yksiköt palauttivat useampia vastauslomakkeita kuin mitä sinne oli lähetetty. Eri toimialoittain lomakkeita palautettiin seuravasti:
Yliopistolliset sairaalat 15 (28)
Keskussairaalat 20 ( 37)
Aluesairaalat ja yksityiset sairalat 5 (13)
Kuntoutuslaitokset 41 (57)
Muut, TTL, työterveyshuolto, työklinikat, urheilulääkäriasemat 11(25).
Kartoitusta varten laaditulla kyselylomakkeella vastaajia pyydettiin luettelemaan omassa laitoksessaan käytössä olevat toiminta- ja työkyvyn fyysisiä edellytyksiä kuvaavat arviointimenetelmät 20:ssä eri pääryhmässä. Kyselyssä olleet pääryhmät suomennettiin englanninkielisestä ICF-luokituksesta, koska luokituksen suomenkielistä pilottiversiota ei ollut vielä käytettävissä. Suomennetut nimet eivät kaikilta osiltaan sopineet ICF-luokituksen kuvauskohteisiin, mikä vaikeutti tulosten käsitelyä. Tässä artikkelissa pääryhmiä on yhdistetty ja luokiteltu uudelleen vastaamaan ICF-luokituksen suomennosta (5). arviointimenetelmiä tarkastellaan ICF-luokituksen
kehon toiminnot osa-alueella : elinjärjestelmien fysiologiset toiminnot (b) ja suoritukset (a) ja osallistuminen (p) osa-alueella (d) ( tehtävät ja toimet, joita yksilö suorittaa (a) tai joihin hän osallistuu (p).
AINEISTOA tiivistettiin keräämällä yhteen
erilaiset päivittäisten toimintojen (ADL) mittarit .
provokaatiotestit,
suoritustestistöt,
kliiniseen arviointiin liittyvät menetelmät,
laitosten kehittämät omat työtestit
ja menetelmät, joilla lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta ja pintatuntoa mitataan erilaisilla mittausvälineillä.
Samalla aineistosta poistettiin psykologiset arviointimenetelmät.
Jäljelle jääneistä arviointimenetelmistä pyrittiin tunnistamaan sellaiset, joista löytyy tieteellinen tai tai muu lähdeviite. Menetelmien tunnistamisessa käytettiin apuna oppikirjoja, Internet- hakujärjestelmää ( Google, PubMed) ja suoria yhteydenottoja vastaajiin.
Tulos
Yleisimpiä Suomessa käytössä olevia fyysisen toimintakyvyn arviointimenetelmiä.
Kyselyyn vastanneissa laitoksissa oli käytössä yli 500 erilaista arviointimenetelmää, jotka ulottuivat yhden nivelen toimintaa mittaavista menetelmistä eri ikäryhmille tehtäviin spesifisiin mittauksiin ja geneerisiin, terveyttä arvioiviin instrumentteihin. Usein sama menetelmä esiintyi eri vastauksissa eri nimisenä, ja osa menetelmistä oli mainittu usean eri pääryhmän alla. Aineistosta erottui joukko laajemmin säännöllisessä käytössä olevia fyysisen toiminta- ja työkyvyn arviointimenetelmiä, jotka on koottu taulukoihin 1 ja 2.
Yleisimmin käytettiin ICF-luokituksen b- (ruumiin/kehon toiminnot) osa-alueelle sijoittuvia menetelmiä (taulukko 1). Nivelten liikkuvuuksien ja lihaskireyksien mittamisessa lähes kaikki vastaajat ilmoittivat käyttävänsä goniometrisiä kulmamittauksia. Muita runsaasti käytettyjä menetelmiä olivat yleiskestävyyden mittaaminen epäsuoralla polkupyöräergometritestillä ja UKK-instituutin 2 km:n kävelytestillä. Sekä lihasvoiman ja lihaskestävyyden mittaamisessa käytetyt invalidisäätiön suoritustestit ja käden puristusvoiman mittaaminen erilaisilla mittalaitteilla.
Näiden lisäksi erottuivat omina ryhminään useita mittareita sisältävät testistöt
( esimerkiksi TOIMIVA) sekä erilaiset isokineettiset ja isometriset kaupalliset lihasvoimamittauslaitteistot.
ICF-luokituksen d- (suoritukset ja osallistuminen) osa-alueella
( taulukko 2) käytettiin runsaasti erilaisia tasapainon, kävelyn ja käsien toimintojen arviointiin soveltuvia mittareita.
TASAPAINON HALLINTAA arvioitiin useimmiten yhdellä jalalla seisomisen ja Bergin tasapainotestin avulla.
(ESIM:
Seiso yhdellä jalalla silmät kiinni. Toinen katsoo kellosta, kuinka monta sekunttia pysyt pystyssä.
Sitten sama toisella jalalla. Silmät kiinni. Sekuntit?
On erittäin hyvä pysyä seisomassa 30 sekunttia.
Mutta hyvä tietää, että moni ei pysy yli 4 sekunttia, olematta sen sairaampi. Eihän se ole tavallinen asia edes harjoitella!)
Omiksi ryhmikseen erottuivat myös laitepohjaiset mittaukset
ja lasten testit.
KÄVELYÄ arvioitiin useimmiten 10 metrin kävelytestillä.
Sen ohella oli käytössä runsaasti muita kävelytestejä, joissa kävelymatka (2.4 m- 1.5 km) tai kävelyaika 3 min- 30 min) vaihtelivat.
Kolme yleisimmin mainittua käsien hienomotoriikan arvioinnin menetelmää ovat toimintaterapiassa yleisesti käytettyjä, standardoituja mittareita ( Box and Block- testi, Purdue PegBoard-testi ja Grooved Pegboard-testi).
Niiden lisäksi mainittiin erilaisia lasten arvioinnissa yleisesti käytettäviä testistöjä
(Bruininks Oseretsky, leikki-ikäisen neurologisen lapsen arviointimenetelmä, Movement Assesment Battery) ja Aikuisten Valpar-testit.
Lukumääräisesti eniten erilaisia arviointimenetelmiä mainittiin koetun toimintakyvyn mittaamisen yhteydessä.
Niistä useimmiten käytettiin Oswestryn indeksiä, kipujanaa (VAS) ja kipupiirrosta, joista kahta jälkimmäistä ei voida pitää †toimintakyvyn†mittareina.
Tässä kohden mainittiin usein myös samoja mittareita kuin arvioitaessa selviytymistä itsensä huolehtimisesta ja kotitöistä (ADL). Käytetyin mittari oli henkilön avuntarvetta määrittävä Functional Independence measure (FIM), mutta hyvin usein mainittiin vain haastattelu tai kysely, nimeämättä mitään mittaria.
(FIM-lisenssin saa koulutuksen jälkeen ryhmille tai yhdistyksille ja se maksaa ja siihen kuuluu tentti).
Muistiin nykymenetelmien runsaudesta ja WHO:n yrityksestö yhtenäistä käsitksiä kansainvälisemmällä ICF- järjestelmällä.
19.1.2008 14:04 L Bright
