Eräitä suomalaisia artikkeleita kilpirauhasen toiminansta.:
Pelkonen R, Välimäki M kirjoittavat aiheesta ” Tyreotropiini vai tyroksiini”?
Oireeton hypotyreoosi paljon yleisempi kuin hypertyreoosi.
Primaarinen hypo ja hypertyreoosi ovat kilpirauhasen tavallisimmat häiriöt.
Primaarisessa, kilpirauhasen sairaudesta johtuvassa hypotyreoosissa hormonien tuotanto on vähentynyt ja palautevaikutuksen puuttumisen vuoksi TSH:n tuotanto suurentunut.
Primaarisessa hypertyreoosissa -olipa sitten kysymys liikatoimintaisesta kyhmystruumasta tai Basedowin taudista- tila on päinvastainen.
Mittaamalla siis joko TSH:n tai kilpirauhashormonin (T4) pitoisuus seerumista selviää, onko potilaalla eutyreoosi, -hypo- vai hypertyreoosi. Sekoittavia tekijöitä on paljon.
Hypotyreoosi voi johtua TSH:n puutteesta, mikä ei ole aivan harvinaista.
Hypertyreoosi voi johtua TSH:n liikatuotannosta, mikä taas on hyvin harvinaista.
TSH:n pitoisuus voi sitä paitsi olla pienentynyt oireettomassa basedowin taudissa ja kyhmystruumassa, yleissairauksissa, lääkkeiden vaikutuksesta sekä terveillä vanhuksilla.
Vaikka TSH:n pitoisuus onkin pienin (< 0,03 mU/L) aidossa hypertyreoosissa, sen erottelukyky ei ole täydellinen.
Primaarissa hypotyreoosissa TSH-n arvo on sitä vastoin aina suurentunut ja siksi luotettava mittari.
Entä sitten tyroksiini T4. Sekään ei ole ongelmaton mittari. Ensinnäkään tyroksiini (T4) ei ole se biologisesti aktiivinen kilpirauhashormoni, vaan se on trijodtyroniini (T3). Toiseksi sekä T3 että T4-pitoisuudet voivat olla poikkeavia monissa tiloissa, vaikka kilpirauhanen olisi terve.
Artikkeli erilaisia kilpirauhaskokeista .Tämä on Nuorilääkäri lehdestä tallennettua tietoa vuodelta 1993.
Dosentti Matti Välimäki kirjoittaa kilpirauhasen aineenvaihdunansta ja pohdinnasta toimiiko kilpirauhanen vai ei toimi (1993).
Kliininen tutkimus on kilpirauhasen toiminnan peruskoe. Potilaan sairaudet, lääkkeet ja jodialtistus ( varjoaineet, terveystuotteet) on tunnettava tarkoin. Tarjolla on suuri joukko kilpirauhastutkimuksia, joista käytännön työssä tarvitaan vain seerumin tyreotropiinin (TSH), vapaan tyroksiinin (T4-V, S-fT4)) ja joskus kokonais-(T3 S-tot. T3 ) tai vapaan trijodityroniinin (T3-V; S-fT3) määrittämistä.
TSH-arvo suurenee kilpirauhasperäisessä alitoiminnassa eli hypotyreoosissa, ja TSH pienenee hypertyreoosissa. Harvinaisissa aivolisäkeperäisissä häiriöissä TSH voi johtaa virhearviointeihin. TSH indikaattorina toimii hyvin avohoidossa muuten terveillä, hieman huonommin sairaalapotilailla. Heterofiiliset TSH-vasta-aineet voivat virheellisesti suurentaa tuloksia.
Kokonaistyroksiini ( S- tot.T4) ja vapaan tyroksiinin indeksi (T4-V-I) voidaan täysin korvata T4-V:llä (S-fT4) joka poistaa useimmat kantajaproteiinin muutosten (raskaus, e-pillerit, estrogeenit) aiheuttamat pulmat hyvin.
T4-V:n ( S-fT4) määrittämistä referenssimenetelmänä olevalla tasapainodialyysillä (T4-V-D) tarvitaan vain erikoistapauksissa.
S- T3 ja T3-V (S-fT3) voi olla avuksi potilaalla, jolla TSH (S-TSH) on pieni, mutta T4-V (S-fT4) normaali; taustalta voi löytyä alkava hypertyreoosi tai ns. T3-toksikoosi.
Hypotyreoosin diagnostiikassa T3-määrityksistä ei ole apua.
Ensimmäinen tutkimus ns. skreenauksessa (seulonnassa) on TSH (S-TSH)
Kun toimintahäiriön epäily on vahva tai se halutaan ehdottomasti sulkea pois , määritetään heti sekä S-TSH että T4-V (S-fT4)
Kilpirauhasvasta-aineet ( kuten TPO, tyreoideaperoksidaasit, tyreoglobuliinivasta-aineet) voidaan määrittää, kun selvitellään hypotyreoosia, struumaa tai kilpirauhaskyhmyä. Täysin välttämätöntä tämä ei ole ja ainakaan toistomittauksiin ei ole aihetta.
Kilpirauhasta stimuloivat vasta-aineet (TSAB) määritetään hyvin harvoin, lähinnä epäselvien silmäoireiden selvittelyssä ja raskauden aikaisen hypertyreoosin seurannassa.
Tyreoglobuliinia (TGP) käytetään vain kilpirauhassyövän seurannassa, ei kyhmyn selvittelyssä.
Ultraäänitutkimuksella (ul) selvitetään poikkeavaa palpaatiolöydöstä, ei kilpirauhasen toimintaa. Jos poikkeava palpaatiolöydös liittyy hypo-tai hypertyreoosiin, kannattaa ensin katsoa, normaalistuuko palpaatiolöydös häiriön hoidolla. Jos näin käy, ultraäänitutkimus on perusteltu.
LÄHDE: Nuori Lääkäri . Nuorilääkäripäivät 1993.
Mäkäräinen H. Kilpirauhaskyhmy- miten tutkitaan, milloin leikataan.
Mikä tahansa kilpirauhasen sairaus ( struuma, kysta, tyreoidiitti, hyvän-tai pahanlaatuinen kasvain, anomalia) esiintyy palpoitavana kyhmynä. Usein kannattaa toimintahäiriöt hoitaa ennen ultraäänitutkimusta, koska osa kyhmyistä on palautuvia, reversibeleitä. Erityisesti tämä koskee tyreoidiittikyhmyjä.
Uusiutuvissa kystissä kannattaa yrittää skleroterapiahoitoa.
Viimeisen 10 vuoden ( kirj 1993) aikana on kilpirauhasen uä-tutkimuksesta ja uä-ohjatusta ohutneulabiopsiasta kehittynyt tärkeä diagnostinen menetelmä, joka on kokonaan korvannut isotooppitutkimuksen ensisijaisena kuvantamismenetelmänä sekä parantanut ohutneulanäytteen kohdennusta. Näytteen tulkitsee patologi/sytolkogi.
Ensisijainen tutkimusmenetelmä on kilpirauhasen palpaatio, pohjustaa uä-tutk ja kohdentaa biopsiaa.
Kaikupoikkeavuuksien prevalenssi kuitenkin 30%.
Kilpirauhasen syöpä on niukkakaikuinen useimmiten. Sille ei ole spesiistä uä-löydöstä. Jatkotutk ja uäohjattu biopsia tärkeät.
PAD subj oireet, kompressio-oireet etc., kliininen kuva merkitsee jatkohoidon ratkaisemisessa:
PAD maligneja soluja, suspekteja maligneja , follikulaarisia PAPA III-IV: operaatio aiheellinen.
PAD benignejä soluja, PAPA II-I: Seuranta., paitsi jos ristiriitaa uä-löydöksen ja kliinisen kuvan suhteen.: uusi biopsia.
LÄHDE: Nuori lääkärilehti. 1993).
Perustavaa suomalaista lähdetietoa muistiin kotisivulle.14/04/2008 18:06 L Bright
