(Finnish)
Silloin kun tein dietetiikkaa lukiessa projektiani K vitamiinista, siihen kuului yleensäkin rheologisen tasapainon silmäys: koagulaatio, antikoagulaatio ja fibrinolyysi. Huomasin alueen hyvin moninaiseksi ja vuodesta 2001 lähtien olen kirjoittanut aluetta sivuavaa tietoa muistiin. Tässä kirjoitan antikoagulanteista yleensä, sillä K-vitamiinin ( koagulaatiovitamiini) työn käsitepiirissä tulee mainituksi kaikenlaisia antikoagulatiivisia luonnollisia ja lääkkeellisiä strategioita.
ANTIKOAGULANTTIVAIKUTUKSESTA (yksityiskohta)
Lähde: Snygg-Martin U. Cerebral complications of infective endocarditis (2009).
Hepariini (heparin)
Vuonna 1916 havaitsi McLean koiranmaksauutteen sisältävän jotain ainetta, joka hidasti veren koaguloitumista koeputkessa. Tämä aineen nimesi hepariiniksi Howell vuonna 1918 ja sitä kokeiltiin jo ihmisiin vuonna 1935. Laskimoveritulpan estämisessä aine tuli varhain myös kliiniseen käyttöön Ruotsissa. McLean itse arvioi lääkkeen arvon infektiivistä endokardiittia sairastavissa potilaissa vuonna 1941. Heillä kuitenkaan aine ei parantanut, vaan siitä seurasi fataaleja aivoverenvuotoja. Sitten Loewve et al. keksivät että penisilliini ja hepariini yhdessä johtavat näillä sydänläppätulehdusta potevilla hyvään hoitovasteeseen. Myöhemmin vielä huomattiin , että endokardiiteissa riitti jopa yksin penisilliini, eikä antikoagulanttia tarvittu. Mutta useimmat ovat käyttäneet antikoagulanttiterapiaa tuossa taudissa niistä ajoista alkaen.
Milloin muuten penisilliini keksittiin?
Wikipedia tietää ainakin, että se on home jota jo vanhat sivistyskansat osasivat käyttää.
(Pfizer kertoo: Bakteriologen Alexander Fleming upptäckte 1928 penicillinets bakteriedödande verkan och han insåg omedelbart storheten i sin upptäckt. Under “Dagen D”, de allierades invasion av Normandie år 1944, var 90 % av de allierade styrkornas penicillin tillverkat av Pfizer).
HEPARIINI on luonnossa esiintyvä glykosaminoglykaani, jonka päätehtävänä on estää veren koaguloituminen. Sen se tekee aktivoimalla antitrombiini III-tekijän. Kun AT-III on aktivoitunut, seuraa koagulaatiokaskadin vaimeneminen lähinnä trombiinin ( FIIa) ja FXa- tekijöiden estyttyä.
PIENIMOLEKULAARINEN HEPARIINI ( ow molecular weight heparin) muodostuu depolymerisoituneista hepariinisuoloista. Molekyylipaino on vähäisempi, biologinen puoliintumisaika pidempi ja ennakoitu vaikutus koagulaatiojärjestelmään on tarkemmin arvioitavissa tällä hepariinilaadulla.
Sekä fraktioimaton että matalamolekyylipainoinen hepariini ovat kontraindisoituja septisen endokardiitin aikana, koska silloin on aivoverenvuodon riski infektiivisestä endokardiitista.
Kumariini ( coumarin)
Varhain 1920-luvulla havaittiin outo tauti karjalla USA:ssa ja Kanadassa. Eläimet kuolivat tuntemattomasta syystä verenvuotoihin pienistäkin vammoista tai saivat sisäisiä vuotoja. Sitten havaittiin, että syynä oli rehussa ollut pilaantunut makea apila ( Melilotus officinalis), joka vaikutti kuin vahva antikoagulantti. Sairastuneen karjan veren vuotoaika oli pitkä johtuen protrombiinin ( FII) vajeesta. Silloin jo tiedettiin yllämainitun apilan sisältävän kumariinia. Apilalla oli imelä haju ja kitkerä maku. Kumariinia käytettiin myös halvan tupakan hajusteeksi, keinovaniljaksi ja hajuvesiin. Mutta vasta 1939 Karl Link et al. eristivät tämän vuotoa aiheuttavan aineen makeasta apilasta ja keksivät yhteyden apilalajin ja verenvuotojen kesken. Varsinainen kumariini itse (coumarin) on myrkytön, mutta homeviljassa se oksidoituu hydroksikumariiniksi ja liittyy toiseen kumariinimolekyyliin, jolloin muodostuu dikumaroli (dicoumarol), jolla on ne vahvat antikoagulatiiviset vaikutukset. Sitten tätä molekyyliä pystyttiin syntetisoimaan ja sen kliininen käyttö antikoagulanttina aloitettiin vuonna 1941. Jo vuonna 1948 amerikkalainen sydänyhdistys julkaisi tutkimustuloksia dikumarolin edullisesta vaikutukseta sydäninfarktipotilailla. Tämä dikumaroli oli kuitenkin melkoisen heikko ja vaikutuksiltaan arvaamaton aine, joten kehitettiin vahvempi kumariini ( coumarin). Se sai nimen warfariini (warfarin) ja patentoitiin 10 vuotta myöhemmin. Aluksi sitä käytetiin rotanmyrkkynä, mutta kun havaittiin aineen olevan tarkempi ja luotettavampi kuin dikumaroli, alettiin sitä käyttää antikoagulanttitarkoituksiin ihmisellä ja markkinointi aloitettiin 1954.
Warfariini (warfarin) ja sen periaate K-vitamiinivaikutusta hillitsevässä srategiassa.
Tämä oli siis synteettinen antikoagulatiivinen aine. Se on K-vitamiini-reduktaasi-entsyymin kompetitiivinen estäjä.
Vitamiini K-reduktaasi vaikuttaa osaltaan, että K-vitamiinimolekyyli pystyy tekemään monta redox-kierrosta, ennen kuin katoaa kehosta. Kun K-vitamiini on tehnyt usean koagulaatiofaktoriin karboksylaatioita ja oksidoitunut itse , reduktaasi-entsyymi palauttaa K-vitamiinin oksidaatiotilasta (KO) jälleen reduktioon päin (VK) ja aktiiviin reduktiotilaan (KH).
Näin K-vitamiini pystyy posttranslationaalisti muokkaamaan seuraavat koagulaatiotekijät: protrombiini ( FII), faktorit VII, IX ja X. Näiden lisäksi se karboksyloi myös antikoagulatiivisesti vaikuttavan järjestelmän proteiinit S ja C. Karboksyloituneisiin faktoreihin asettuu runsaasti Ca++ molekyylejä.
Mutta jos warfariinia on läsnä , nämä propeptidit ( koko ryhmä!) eivät saakaan karboksylaatiota, vaan jäävät dekarboksyloituneiksi (PIVKA-proteiinit (= proteins /peptides induced by vitamin K antagonism). Ne ovat biologisesti inaktiiveja ja vähitellen asettuvat verenkierrossa aktivoitumiskelpoisten koagulaatiotekijöiten sijaan. Tästä selittyy, että warfariinin vaikuttama antikoagulaatio tulee päälle vähitellen, hitaasti. Warfariinia ja sen kaltaisia aineita mainitaan K-vitamiinin antagonisteiksi. Niiden vaikutuksen voi myöskin kääntää ( reversoida) K-vitamiinia antamalla tai transfusoimalla (siirtämällä) koagulaatiofaktoreita. Sekä yksilössä itsessään että eri yksilöiden kesken on terapeuttinen herkkyys warfariinille vaihteleva ja antikoagulatiivisen vaikutuksen vahvuutta on seurattava protrombiiniajan standardisoiduilla mittausjärjestelmillä (International normalized ratio, INR).
Muta asian sokea piste on se, että Kvitamiinilla on ainakin 4 eri toimialuetta jossa sse moduloi propepidejä ja koagulaatio on vain yksi näsitä, tosin prioritoitu , evoluutioperusteista käsin tärkein alue, koaguloituminen .
Kannoilla seuraa toinen alue: koagulaatiokaskadin sammuttava normaqali järjestelmää C ja S proteiinit ja aPC .
Rasva-aineenvaihdunnan puoella K- vitamiini tarkentaa kalvorakenteita, perustavasta myeliinistä viimeisiin sulfatideihin asti ja tarvitaan transsulfuraatioissa ja arylsulfataatioissa.
Ja aivan alusi ja aivan lopuksi K-vitamiini moduloi aktiivin kalsiumjonin tasapainoa muutamalla glutamiinitähteitä gammakarboksyloiduiksi, jotka neutraloivat aktiivia Ca++ i9onia sytoplasmassa, kalvoilla, propeptideissä ja kriittisissä hetkissä, missä tapahtuu kiteytymisiä tai liukenemisiä.
Luuston hyväån iuntoon on edullista hyvä K1 ja menakinonipitoisuus ravinnossa. Antiskolioottinen tekijä on runsas menakinonipitoisuus.
Ne jotka valitsevat warfariinilinjan madaltavat K1 vitamiinin saannin minimaaliseen noin 1 mikrogrammaan painokiloa kohden.
Ne jotka käyttävät nattoa, fermentoitua soijaa Japanissa ja omaavat antiskolioosivaikutuksen luustoon, käyttävät K2 menakinonimääriä paljon yli 1000 ug päivässä. Tästä voi sitten keskustella edelleen.
Sitten voi verrata eri nisäkkäiten normaaleja K1 vitamiinin tarpeita. Tästä voi sitten kirjoittaa loputtomasti, mutta kaikkein tärkeintä K-vitamiinin ja rheologian välisissä suhteissa on LIIKUNTA. Jos liikunta on estetty jostain syystä, voi valita warfariinilinjan. Elåimille, joilla on suuri K1 vitamiinin tarve, tulisi antaa vihreää ravintoa, jos ne ovat ihmisen hoitamaa karjaa.
K-vitamiinin tasapainoon kuuluu luuston normaalius ja aktiivin Ca++ käsittely ilman erityistä suurta huolta ravinnon kalsiumista, vert. gambialainen ravinnon kalkki ja liikunnan määrä. Kehomme on luotu liikkumista varten.
