Tietoaines
Suomi 1800-luvulla: maaseutuelämää
Suomen väestö kasvoi 1800-luvulla erityisesti maaseudulla. Vuonna 1810 väestön määrä oli noin 90 000 ja 1850-luvulla se oli jo 1 700 000. Kruununtiloja saattoivat myös talonpojat ostaa itselleen. Tiloja oli 1805 lähes 60 000 ja 1865 jo melkein 85 000. Tiloille perustettiin myös yhä enemmän torppia, niiden määrä kasvoi 24 000:sta 63 000:een. Palkollisväestöä oli runsaasti 1805 ja sen määrä kasvoi 1800-luvun alkuvuosikymmeninä runsaasti. Suhteellisesti suurinta oli kuitenkin muun tilattoman väestön kasvu.
Suomi oli hyvin maatalousvaltainen maa, kaupungit olivat pieniä. Maaseudulla asui yli 90 prosenttia koko väestöstä. Yli 80 prosenttia väestöstä sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Elettiin omavaraistaloudessa, enin osa väestöstä tuotti lähes kaiken tarvitsemansa. Keskeistä oli viljan viljely. Ongelmana oli se, että sato vaihteli huomattavasti vuosittain. Usein viljaa oli tuotava ulkomailta tai oli turvauduttava viljavarastoihin tai pettuleipään. Maan eteläiset ja läntiset osat olivat omavaraisia viljan suhteen, mutta Oulun, Kuopion ja Viipurin läänit olivat hyvinäkin satovuosina tuontiviljan varassa. Kaskiviljely tuotti tulosta Savossa ja Pohjois-Karjalassa vielä autonomian alussa. Peltoviljely tuli yhä suositummaksi. Siihen vaikutti väestön kasvu, metsien joutuminen yksityisomistukseen ja se, että sateet, halla ja kuivuus haittasivat kaskeamista enemmän kuin peltoviljelyä.
Ruotsin valtakaudella aloitettu isojako saavutti huippunsa autonomian alkuvuosikymmeninä. Isonjaon piirissä oli 1848 runsas 13 miljoonaan hehtaaria. 1800-luvulla viljelty peltopinta-ala kasvoi. Se johtui vanhojen tilojen raivaamisesta ja halkomisesta, torppien perustamisesta ja uudisraivauksesta. Lisäksi peltopinta-alaa lisäsivät järvenlaskut ja koskenperkaukset noin 40 000 hehtaaria. Jokien perkaaminen paransi veneväyliä ja vähensi tulvia.
Isojako ja uusjako merkitsivät myös sitä, että vuosisadan loppuun mennessä maalaiskylän ennen lähekkäin ryhmässä sijainneet asumukset hajautuivat peltolohkojen vierelle. Aatelista ja talonpoikaista sukujuurta olevat suurtilalliset muistuttivat toisiaan yhteiskunnallisena ryhmänä. Runsaat 60 prosenttia maanviljelijöistä teki tilallaan yksin ja perheenjäsentensä kanssa työtä. 40 prosenttia viljelijöistä käytti työvoimana alustalaisia niin, että Turun ja Porin läänissä vain 24 prosenttia ja Hämeen läänissä vain 28 prosenttia maanviljelijöistä tuli toimeen ilman alustalaisia.
Maaseutuväestön ryhmät:
Herraskartanoiden omistajat: maata omistavien säätytietoinen ryhmä, torppareita
Talonpoikaiset suurtilalliset: (omistivat myös rälssitiloja) samoja talous- ja käytöstapoja kuin kartanoissa, pitivät torppareita
Lampuodit: viljelivät vuokramiehinä itsenäistä tilaa.
Torpparit: Suurtiloilla ja kartanoissa, turvasivat niiden työvoiman tarvetta. Lounais-Suomessa päivätyöjärjestelmä; uudisraivaajatorppareilla maksut rahana tai luonnontuotteina tilallisille ja vain osittain työpanoksena. Tilalliset alkoivat rajata torpparien metsänkäyttöoikeutta, kun metsien arvo lisääntyi. Kartanotorpparien piirissä syntyi joukkoliikettä kartanonisäntiä vastaan.
Tilaton väestö: mäkitupalaiset, loiset ja palkolliset
Mäkitupalaiset: Länsi- ja Lounais-Suomessa. Asuivat kylän yhteismaalla itse rakentamissaan tuvassa, jonka yhteydessä perunamaa. Ei vuokraa, toimeentulo tilojen tilapäistöistä rahana tai viljana. Kun polttivat kaskea tilallisen mailla, maksoivat kolmanneksen kasken tuotosta tilallisille. Talvella mäkitupalainen sai lisäansioita talollisen muonatorpparina.
Loiset: erityisesti Kuopion läänissä. Käytettiin myös nimityksiä saunakestit tai joutolaiset. Asustivat tavallisesti saunassa, tuvan nurkassa tai ullakolla ja keittivät ruokansa tuvassa tai kodassa. Loiset olivat talon töissä kesäisin määräajan ja maksoivat kaskeamisoikeudesta myös työvelvollisuudella samoin kuin lehmän pidosta talollisen mailla. Talvella joutuivat usein kerjuulle.
Palkolliset: lähtöisin mäkitupalaisten ja loisten keskuudesta, palkollisasetus 1805 sääteli järjestelmää. Tavallisesti nuoria ja naimattomia henkilöitä, jotka pestattiin taloon vuodeksi kerrallaan. Saivat päästökirjan talolliselta lähtiessään, jossa heidän käytöstään ja työkykyään arvioitiin. Palkollisia oli tarvetta enemmän, joka aiheutti vaikeuksia palkollisten työllistymisessä.
Lähde: Suomen historia: 5, Weilin+Göös, 1986
